Lady Sovereign: Public Warning

01. 9 to 5
02. Gatheration
03. Random
04. Public warning
05. Love me or hate me
06. My england
07. Tango
08. A little bit of shhh
09. Hoodie
10. Those were the days
11. Blah blah
12. Fiddle with the volume
13. Love me or hate me remix

3.32
3.23
3.36
3.46
3.29
3.57
3.57
3.45
3.37
3.50
3.57
3.40
3.39

Piskuruista ja rääväsuista Louise Harmania alias Lady Sovereignia Pohjois-Lontoosta voisi kutsua vaikka räpin Pikku Myyksi. Neito kohosi musiikin ystävien tietoisuuteen Lontoon grime-skenestä, mitä avitti ainakin pari seikkaa: lähinnä mustien miesten esittämässä grimessa valkoisen naisen on aika helppo erottua, minkä lisäksi Lady Sovereignin varhaistuotanto edustaa grimen omaperäisintä ja iskevintä laitaa. Ongelma tuohon materiaaliin netissä ja erinäisillä ep:illä vuosien varrella tutustuneille on, että suuri osa siitä on päätynyt myös debyyttialbumille.

Samaisten biisien ansiosta Lady Sov myös solmi levytyssopimuksen Jay-Z:n johtaman Def Jam-levymerkin kanssa pari vuotta sitten. Tästä johtuen Sovereign on ensimmäinen grime-artisti, jota yritetään tosissaan breikata lätäkön tuolla puolen ja Public Warning onkin kasattu erityisesti Amerikan markkinoita ajatellen. Valitettavasti tämä myös kuuluu levyllä.

Uudet kappaleet ovat toki monipuolisempia, mutta eivät oikein tavoita artistin aiemman materiaalin alkuvoimaista katuenergiaa. Vanhat kappaleet taas on remasteroitu vastaamaan albumin siloitellumpaa, isompaa soundia, minkä lisäksi niihin on lisäilty hieman piippausta tuonne, vähän lisäsäksätystä tänne. Vahinko vain, että muutokset tahtovat pikemminkin viedä kappaleista jotain kuin tuoda niihin uutta.

Ihkauutukaiset biisit ovat keskimäärin kevyempiä verrattuna grimen alabassotaajuuksiin ja tylyn minimalistisesti säksättäviin biitteihin – joskin Lady Sov on aina edustanut tyylilajin valtavirtaisinta reunaa. Mukana on sähköisiä reggaesävyjä, elektropiippausta, vähän rockia – ja ylipäätään monipuolinen valikoima vaikutteita Brittien urbaanimusiikin viidakosta. Lady Sovereignin nopearytminen ulosanti muistuttaa grimesta kooten elementit yhteen. Nimikappale on silkkaa teknopunkia, kun taas eniten linjasta poikkeavan Those Were The Days -biisin suorasukainen vanhan koulun hiphop tuo mieleen saarivaltakunnan konkari-MC Skinnymanin ja se on uusista biiseistä – outoa kyllä – paras.

Periaatteessa hyvistä elementeistään huolimatta levy jättää hieman yhdentekevän vaikutelman. Vanhat biisit kuulostavat – kuten usein käy – uudelleenlämmitettyinä latteilta, eivätkä uudet kappaleet yllä vanhojen tasolle kuin paikoitellen. Toisaalta levyllä on myös kertakaikkisen briljantteja hetkiä. Omasta kontekstistaan irrotettuna albumi onkin vähintään kiinnostavaa urbaania populaarimusiikkia, ja siitä nauttiminen riippuu pitkälti siitä, omistaako aiempia tuotoksia.

Kyseessä on siis se tavallinen tarina: marginaalista tuleva musiikki tylsytetään valtamarkkinoita varten, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se olisi edelleen kiinnostavampaa, kuin valtavirtaa lähempää aloittaneet artistit. Mutta kun raportit rapakon takaa vielä kertovat, että nuori laulajar on ottanut tavakseen käyttäytyä hyvin epäladymaisesti, lupaavasti alkaneen uran jatko heittää ilmaan enemmän kysymyksiä kuin toiveita.

Santtu Reinikainen (28.03.07)

Arvostelut

Kotisivut

www.ladysovereign.com

Brittien julkkis-BB:ssä mm. Hollywood-tähtiä, ruotsalainen ennakkosuosikkina
2 vuotta sitten

Brittitähti sekoili kännissä keikkansa
2 vuotta sitten

Katy Perry vilautti alapäätään brittiräppärille
3 vuotta sitten