Indica: Kadonnut puutarha (Sony BMG)


Indica: Kadonnut puutarha
01. Viimeinen jyvä
02. Linnansa vanki
03. Ikävänkantaja
04. Ulkona
05. Nukkuu kedolla
06. Noita
07. Pahan tarha
08. Äänet
09. Mykkä
10. Unten laiva
11. Helmet
2.45
3.35
4.08
4.05
4.25
4.09
4.06
3.27
2.51
3.50
4.49

Maanmainio tyttöbändi Indica julkaisee kolmannen albuminsa, Kadonnut puutarha, 21. maaliskuuta. Yhtyeen laulaja Jonsu on taas rustannut joukon biisejä yhtyeelleen, jonka takapiruna on toiminut tuottaja Erno Laitinen.

Levy alkaa riehakkaasti biiseillä Viimeinen jyvä ja Linnansa vanki, joista jälkimmäinen julkaistiin levyn ensimmäisenä singlenä. Viimeinen jyvä on mainio, hauskuutta puhkuva biisi, joka innostaa vielä veijarimaisilla piano-osuuksilla. Linnansa vanki puolestaan pelailee vanhahtavilla kosketinsoitinsoundeillaan ja tarttuvalla kertosäkeellään. Näiden kahden riehakkaan biisin jälkeen levy rauhoittuu merkittävästi. Oikeastaan vain Ulkona ja reteästi kitaralla ja koneilla telmivä Pahan tarha nousevat ulos tunnelmoinnista.

Mutta nimenomaan tunnelmointi on tämän levyn juttu. Upeimpana esimerkkinä Nukkuu kedolla, joka on tunnelmatasoltaan aivan huikea; Jonsun laulun oheen on kehitetty äärimmäisen kauniita melodioita ja soundikuvioita. Ikävänkantaja on temmoltaan nopeampi, mutta biisin merkittävimmät hetket koetaan kuitenkin tunnelmallisuuden kautta. Noita sisältää hienoa jylhää kosketusta ja erityisesti kertosäe laittaa biisin (luudalla) lentoon. Levy tarjoaa lopuksi vielä pianovetoista Äänet-biisiä, upeasti soundeilla leikittelevää Mykkää, hieman tarmokkaampaa Unten laivaa sekä hienosti tyylittelevää Helmet-raitaa.

Indica on levy levyltä kasvanut paremmaksi ja paremmaksi. Indican perusta on Jonsun positiivisen persoonallisessa äänessä, upeissa äänimaailmoissa ja hienossa fantasiateemassa, jota pidetään yllä niin mielenkiintoisissa sanoituksissa kuin albumin kansilehtisen kuvituksessakin. Kadonnut puutarha on varsin tasainen albumi, johon pääsee nopeasti sisälle, mutta silti siitä löytyy alati uusia sävyjä. Nukkuu kedolla on todellinen taideteos, mutta myös kaikissa muissa biiseissä on jotakin upean hohdokasta. Naisvoima jyrääkin tänä vuonna; Kadonnut puutarha syöksyy taistelemaan alkuvuoden parhaan kotimaisen albumin tittelistä Elviiran esikoisen kanssa.

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti

Antti Niemelä (20.03.07)


Jaa

Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Musiikki

Viihde

Elokuvat / tv

Maailmalta

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com