Irina: Pokka (EMI)


Irina: Pokka
01. Pokka
4.09

Irina julkaisee kolmannen albuminsa, Liiba Laaba, 28. maaliskuuta. Yllätys yllätys, levyn kerrotaan olevan edeltäjäänsä rockimpi. Kyseessä lieneekin ensimmäinen kerta, kun kotimaisessa pop-musiikissa artisti lupailee suuntaavansa rokkaavaampaan maailmaan. Levyn nimi ja kansikuva tosin osoittavat, että varsinkin 90-luvun lopussa suunnattuun aikuisempaan olemukseen ei tähdätä.

Levyn ensimmäisenä singlenä julkaistaan Pokka, joka on Toni Wirtasen käsialaa ja tuotannossa vaikuttaa monessa liemessä keitetty Jyrki Tuovinen. Tuleva levy voi toki sisältää sellaisia helmiä, joita Irina on tarjonnut varsinkin esikoisalbumillaan, mutta Pokka on aivan kamala pohjanoteeraus. Musiikkitausta on todella mielikuvitukseton, biisistä negatiivisessa mielessä erottuva kertosäe on aivan kamalaa töhnää ja tällä kertaa edes Irinan laulu ei saa aikaiseksi positiivisia tuntemuksia. Pokka kuulostaa pikemminkin epätoivoisen kellaribändin demon täyteraidalta. Vai onko se vain niin, ettei kuumeisena pidä ruveta tekemään arvosteluja? :)

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä tyhjä tyhjä tyhjä tyhjä tyhjä tyhjä

Antti Niemelä (06.03.07)


Jaa

Arvostelut

07.06.07Miksi hänkin on täälläsingle8AN
09.04.07Liiba laabaalbumi6AK
06.03.07Pokkasingle3AN
01.10.06Älä riko kaavaasingle6OR
08.11.05Älä riko kaavaaalbumi5AN
19.10.05Hiljaisuussingle5AN
05.07.05Älä sano mitäänsingle7AN
27.09.04Katujen kuningatarsingle5AN
01.06.04Kuurupiiloasingle6AN
24.03.04Vahvaalbumi7AN
06.03.04Vahvasingle6AN
27.11.03Vastauksetsingle8AN

Kotisivut

www.irinansivut.com

Uutiset

16.11.2010 / Autot 2 -leffasta uusi kuva

09.07.2009 / Irinalta uusi albumi lokakuussa

21.01.2008 / Irina odottaa vauvaa

28.03.2007 / Irina nappasi heti kultaa

16.02.2007 / Irinalta levy ja kiertue

02.05.2006 / Irinalle ja Poets Of The Fallille platinaa

01.12.2005 / Irina, Virtuoso ja Smurffit nappasivat kultaa

01.11.2005 / Irina kiertueelle

30.08.2005 / Irinan Älä sano mitään julkaisussa

29.08.2005 / Suomen Big Brotherin tunnusmusiikkina X-Prophets

27.08.2005 / NRJ In The Park Turussa

17.06.2005 / Uutta Irinalta

19.05.2005 / Irinan Vahva myynyt platinaa

Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Ensi-illassa

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com