Sturm Und Drang: Rising Son (HMC)


Sturm Und Drang: Rising Son
01. Rising son
3.40

Wikipedia kertoo, että "Sturm und Drang oli saksalaisessa kirjallisuus- ja musiikkimaailmassa noin vuosina 1767–85 vaikuttanut liike, jossa painotettiin yksilöiden tunne-elämän voimakasta esittämistä".

Tätä saksalaista sanayhdistelmää tavataan kuitenkin pian myös Suomen hittilistoilla, nimittäin Sturm Und Drang on sensaatio. Yhtyeen muodostavat 15-16-vuotiaat vaasalaispojat, mutta nuori ikä ei kuulu Rising Son -singlessä tippaakaan. Tyylillisesti yhtye etenee vanhan perushevin linjoilla, mutta yhtye niputtaa vetovoimaa aivan mielettömissä mitoissa. André Linman on sellainen laulajalahjakkuus, että Idols-tähti Ari Koivusenkin kannattaa haukkoa henkeään.

Sturm Und Drang ei ole ainoa singlessä vaikuttava tekijä, jolle voi povata kansainvälistä menestystä. Singlessä on nimittäin myös biisistä on tehty kovin kansainvälisen oloinen video, jota tähdittää Jenni Vartiainen. Videon ohjaajana on kunnostautunut Marko Mäkilaakso alias Mark Hillvalley, joka valmistautuu parhaillaan ohjaamaan Stone´s War -elokuvaa (aiemmin War Of The Dead), jota tähdittää Dawson´s Creek -sarjasta tuttu James van der Beek.

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä

Antti Niemelä (18.02.07)


Jaa

Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Musiikki

Viihde

Elokuvat / tv

Maailmalta

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com