Tiktak: Ympyrää
01. Ympyrää
02. Lähdetään tänään
03. Tänä yönä taivaaseen
04. Suolaista vettä
05. Miltä tuntuu
06. Harhaa
07. Heilutaan
08. Me yöhön huudetaan
09. Tuuleksi taivaanrantaan
10. Sattuu
11. Aivan sama
12. Mä haluun hengittää
2.52
3.53
3.19
4.52
3.45
3.56
3.24
3.29
4.23
3.03
3.59
3.16
Yksi asia on ollut varmaa siitä lähtien, kun Tiktak perustettiin:
tytöt tulevat vanhenemaan. Nyt nämä kuusi nuorta neitosta julkaisivat
kolmannen levynsä Ympyrää ja rokimpaan suuntaanhan tässä
koko ajan mennään. Levyn taustavoimina ovat olleet mm.
Illusion Rake, Teropekka Virtanen,
Ville Pusa ja Petri Munck. Albumi aloitetaan
kohtuullisen mahtipontisesti biisillä Ympyrää.
Taustalla on mukavaa kilkettä, sähkökitara on roima
ja erityisesti kertosäe on varsin vetovoimainen. Petra
hoitaa vokaalit hyvin ja terveisiä myös muille tytöille.
Mainiota linjaa jatkavat Lähdetään tänään ja
Tänä yönä taivaaseen. Molemmat ovat hyviä biisejä, mutta
varsinkin jälkimmäinen saa loistavan tunnelman aikaiseksi.
Illusion Rake on heittänyt taustalle vähän kunnon konetta
ja todellakin toimii. Kun vielä kertosäe on erinomaisen vetovoimainen,
niin mikäpä siinä. Tänä yönä taivaaseen on ehkäpä kaikkien
aikojen parasta Tiktakia.
Kolmen ulkomailta ostetun biisin jälkeen on vuorossa Ville Pusan
säveltämä Suolaista vettä, joka etenee albumin alkua
rauhallisemmin. Kyseessä on ihan kelpo rauhallisuuden hallitsema veto.
Miltä tuntuu on taas rokkaavampi viritelmä, mutta sitä enemmän viehättää
Harhaa, jonka on säveltänyt itse Illusion Rake.
Kertosäe on vauhdikas ja biisistä ei muutenkaan puutu mitään
kovin oleellista, koneitakin on siis mukana. Heilutaan
on osittain veikeä ja erityisesti leppoisa veto.
Me yöhön huudetaan innostaa erityisesti lyhyellä kohdalla,
joka rauhoittaa hetkeksi muuten niin riehakkaan biisin.
Kitaristi Emppu ja Petri Munck
ovat säveltäneet rauhallisen jousivedon
Tuuleksi taivaanrantaan, joka sisältää oikein
mainion kertosäkeen. Myös albumin loppu on erittäin onnistunut
biiseillä Sattuu, Aivan sama
ja Mä haluun hengittää.
Ympyrää on noin miljoona kertaa (no ei nyt ihan, ehkä puoli miljoonaa)
parempi kuin edellinen levy Jotain muuta. Ympyrää
voittaa kaikilla osa-alueilla edellisen levyn. Biisit ovat kauttaaltaan parempia
ja rokimpi ilmaisu on nyt todellakin saatu toimimaan tyttöjen käsissä (ja suussa).
Aivan erinomainen levy, joten ei muuta kuin onnea ja jatkakaa
vanhenemista.
Antti Niemelä (27.11.03)