01. Lauren caught my eye
02. Fu-Tourist remix
03. Times
3.48
5.40
3.23
The Crash tulee vahvasti takaisin
Lauren Caught My Eye -singlellään. Teemu Brunilan
ääni on pysynyt yhtä persoonallisena, mutta biisi
kuulostaa kovin iloiselta The Crashin musiikiksi.
Varsinkin kertosäe toimii erinomaisesti ranskan
kielellä, mutta biisi on muutenkin kovin vetovoimainen
ja pirteä. Myös Fu-Touristin house-remiksaus
on mainio, eikä Times-biisissäkään ole suuremmin vikoja.
Jostain syystä suomalaiset luulivat hyvin varmasti, että
The Crashin loistava Sugared valloittaisi Euroopan (The Crashin
Sugared ja Kemopetrolin Child Is My Name saivat kaiken maailman
vientipalkintoja). Itse kuitenkin tiesin jo alusta lähtien, että
vaikka biisi on loistava, niin The Crash ei voi yksinään mennä
muuttamaan muiden maiden musiikkimakuja (Suomi on siitä harvinainen maa,
että täällä voi pärjätä mikä tahansa musiikkityyli). Ei myöskään välttämättä
ole paras taktiikka mennä ruotsalaisen tv-kanavan uutisissa haukkumaan
koko nykymusiikkia. Lauren Caught My Eye on kuitenkin selkeästi
potentiaalisempi biisi nimenomaan ulkomaita varten ja ehkäpä
tällä singlellä voisi napata muutaman listasijoituksenkin.