Sylver: Crossroads (Edel Records)


Sylver: Crossroads
01. Lay all your love on me
02. Why
03. One night stand
04. Dance with loneliness
05. You and i
06. Lovesong
07. Half as much
08. On my own
09. Seven tears
10. Keep your hands
11. Except me
12. The end
3.31
2.52
3.48
3.39
3.36
3.51
3.17
2.33
3.28
3.59
2.54
4.00

Sylver on edennyt jo neljänteen albumiinsa Crossroads. Kyseessä on samalla belgialaiskaksikon ensimmäinen levy, joka julkaistaan virallisesti Suomessa. Olikin jo korkea aika julkaisulle, koska yhtye on onnistunut jokaisessa aiemmassa albumissaan tekemään todella tasaista jälkeä. Biisit ovat erittäin tarttuvaa tanssipoppia ja laulaja Silvy De Bie on ehdottomasti yksi koko Euroopan parhaista pop-laulajista.

Sylverille poikkeukselliseen tapaan levy aloitetaan cover-väännöillä. Lay All Your Love On Me on belgialainen näkemys Abban 80-luvun alun biisistä. Kertosäe on hieman liiankin Abbaa, mutta sen ulkopuolella Sylver saa enemmän omaa otetta. Erityisesti naseva melodia toimii biisissä mukavasti. Why puolestaan ei ole varsinainen cover, mutta omaan biisiin sisällytetään hauskasti samplea 2 Unlimitedin No Limit -hitistä. Tämä saadaan myös sopimaan biisiin yllättävän saumattomasti. Seven Tears taas hakee vaikutteita edelleen trendikkäästä suunnasta eli Benny Benassi -bassosta. Se tekee biisistä ehkä hiukan rauhattoman, mutta varsinkin kertosäkeessä Benassi-linjat sopivat mukaan erinomaisesti.

Sylver on erityisen haka muodostamaan puoleensavetäviä kertosäkeitä. Kun Silvy laitetaan laulamaan ja kertosäe on kuin biiseissä You And I ja Half As Much, niin sitähän laulaa melkein tahtomatta mukana. Half As Much sisältää myös mainion musiikkitaustan, jossa käytetään hauskasti hyväksi viulusoundia. Kitarakin pääsee esiin biiseissä On My Own ja Keep Your Hands. On My Own erottuu hidastempoisena ja pelkistetymmällä soundillaan albumilta selkeästi. Keep Your Hands taas tuo sähkökitarasamplellaan normitanssitaustan sekaan hieman rankempaa näkökulmaa. Itse biisi on pohjimmiltaan varsin vahvaa tanssipoppia ja siihen tuo väriä vieläpä vokaalivierailun suorittava Milk Incin Linda Mertens.

Levyn nopeaa osastoa edustavat myös One Night Stand, Dance With Loneliness ja Except Me, jotka ovat kaikki aivan hillittömän hyviä biisejä. Näistä jälkimmäinenkin toimii mainiosti, vaikka sen olemus on hieman kokeilevampaa Sylveriä. Lovesong ja The End ovat sitten hieman sitä rauhallisempaa osastoa. Lovesong on ihanuudessaan aivan yliveto ja ilman muuta yksi vuoden parhaista balladeista. The End on samoin temmoltaan hidas, mutta äänimaailmaltaan huomattavasti jylhempi.

Crossroads on täynnä loistobiisejä, mutta erityisesti Half As Much ja Lovesong vetoavat. Sylver jatkaa Crossroads-levyllään uskomattoman tasaista taivaltaan, jossa lähestulkoon jokainen biisi vetoaa jonkinlaisella koukulla. Sylver on melkeinpä parasta dancepoppia tällä hetkellä, joten tutustuminen on äärimmäisen suositeltavaa, kun levy julkaistaan Suomessa 29. marraskuuta.

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä

Antti Niemelä (22.11.06)


Jaa

Suosituimmat

Mainoksia

Musiikki

Maailmalta

Viihde

Elokuvat / tv

Ensi-illassa

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com