Justin Timberlake: FutureSex / LoveSounds (Sony BMG)
01. Futuresex / lovesound
02. Sexyback
03. Sexy ladies
04. My love
05. Lovestoned
06. What goes around...
07. Chop me up
08. Damn girl
09. Summer love
10. Until the end of time
11. Losing my way
12. (Another song) all over again
4.02
4.02
5.32
4.36
7.24
7.28
5.04
5.12
6.24
5.22
5.22
5.45
Disneyn lastenohjelmasta poikabändihysterian korkeimmalle aallonharjalle *NSYNC-yhtyeen kanssa ponnistaneen Justin Timberlaken neljä vuotta sitten alkaneeseen soolouraan suhtauduttiin aluksi terveellä skeptisismillä. ”Taas yksi näitä Anttilan alehyllyyn päätyviä juttuja.” Toisin kuitenkin kävi.
Timberlake osoitti olevansa oikeasti aika lahjakas – ja eri toten fiksu: hän palkkasi levyään muokkaamaan modernin populaarimusiikin kultasormet, Timbalandin ja The Neptunesit. Valmistunut albumi oli paras levy, jota Michael Jackson ei ollut tehnyt yli kymmeneen vuoteen ja se sai aikaan jotain hyvin harvinaista – Timberlake onnistui teinityttöjen sydämien lisäksi sulattamaan myös kovettuneiden rockkriitikoiden sydämet, ja vähän kaikkien muidenkin. Timberlakesta tuli tyyli-ikoni, seksisymboli, entistäkin rikkaampi pohatta ja vieläpä katu-uskottava musiikintekijä. Ei hassummin entiseltä Mikki Hiiri -kerholaiselta.
Mutta miten uusia temppu toisella levyllä? Timberlake on ratkaissut probleemin muuttamalla reilusti suuntaa. Popahtavan ärränbeen tilalla on futuristista säihkettä ja askeettisempaa elektronista äänimaailmaa. Ristiriitaista kyllä, levyllä kuullaan tämän vastapainona ensi kertaa miehen soolouralla myös selkeitä musiikillisia muistumia poikabändiajoista.
Ero nykyisestä rouva Federlinesta oli ensilevyn synkänsininen särmä ja sanoituksellinen katkera innoite, jota ilman se olisi luultavasti ollut huomattavasti haaleampi esitys. Nykyään vakaassa suhteessa elävällä Timberlakella ei vastaavaa moottoria ole, minkä takia hän tavoitteleekin tuota paatosta esimerkiksi What Goes Around -kappaleessa (joka yrittää olla tämän levyn Cry Me a River) verestämällä vielä kerran samaa aiheistoa, mikä tuntuu hieman falskilta.
Levyn löyhänä teemana toimii seksi, kuten nimestäkin voi päätellä. Ei musiikki silti erityisen seksikästä ole, vaikkakin asiasta löytyy varmasti kaikenkirjavia mielipiteitä. Olihan Timberlaken albumillaan innokkaasti jäljittelemä Princekin toisten 80-lukulaisten mielestä seksin ruumiillistuma ja toisten mielestä vain meikkaava ja ähisevä kääpiö. Teemaa onnistuneimmillaan edustavat LoveStonedin (voi hyvä luoja näitä nimiä) michaeljacksonilainen ähinä ja Sexy Ladiesin retrofutuilevat pornosyntikat ja slap-basso. Chop Me Up on puolestaan JT:n tähänastisen uran rankin kappale – tuhti pläjäys Dirty South –hoppia. Albumin lopussa luiskahdetaan valitettavasti ensin liian lähelle geneeristä kutusoulia ja päädytään lopuksi (Another Song) All Over Againin laimeanlällykkään balladeeraukseen.
Uusista kuorista huolimatta suurin osa levyn musiikista kuulostaa lopulta aika tutulta. Albumin alkupuolella kuultava tuore soundi, jossa Prince kohtaa konemaailman, vaihtuu kohtuullisen pian tutuhkoksi Timbaland-maisemaksi (sinfonisia taustoja, narskunaa, kilkatusta ja sihinää), johon Timberlake latoo päälle itsensä kuuloisia laulumelodioita. FutureSex/LoveSounds edustaa kunnioitettavaa pyrkimystä uusiutua kiinnostavalla tavalla, mutta kappalemateriaali on hieman liian epätasaista puhtaaseen täysosumaan. Mutta onhan tämä silti enimmäkseen aika pirullisen hienoa popmusiikkia
Santtu Reinikainen (06.10.06)