The Crash: Pony Ride (Suomen Musiikki)
01. Pony ride
02. Big ass love
03. Grace
04. Stay
05. Thorn in my side
06. Stalker
07. Filthy flower
08. Backstage
09. Reasons to sing
10. These days
3.39
3.31
3.46
4.04
3.59
3.58
3.30
3.57
3.13
3.59
The Crash lähti kolme vuotta sitten Melodrama-albumillaan
kohti 80-luvun maisemia, mutta suurimmat kasarikorostukset on nyt
heitetty harteilta ja yhtyeen omin sanoin uudella Pony Ride -albumilla
edetään pikemminkin 70-lukua.
Big Ass Love ja Thorn In My Side ovat tuttuja biisejä
jo Selected Songs 1999 - 2005 -kokoelmalta. Biisit on kasattu
uudestaan uudelle levylle, mutta biisien ydin säilyy. Big Ass Love
innostaa leppoisalla draivillaan ja Thorn In My Side puolestaan
tunnelmoi upeasti. Digitaalisena singlenä julkaistu Grace
edustaa yhtälailla albumin parhaimmistoa jämäkällä jousitaustallaan
ja pianollaan. Myös laulaja Teemu Brunilan ääni on
niin tässä biisissä kuin koko levylläkin edellistä albumia
luonnollisempi ja siten myös miellyttävämpi.
Hyvät biisit eivät kuitenkaan rajoitu jo aiemmin kuultuihin vetoihin.
Nimikkobiisi Pony Ride pistää heti alussa levyn
hulvattomimmat tunnelmat ja yhtye saavuttaa mainiosti kolahtavaa
hauskuutta. Stay taas sisältää vallan mainion kertosäkeen ja
upeat jouset. Stalker herättelee nasevaa tunnelmaa ja
onpa mukana Nicole Willisin taustavokaalejakin.
Filthy Flower ja Backstage onnistuvat jälleen
kertosäkeissään, mutta leppoisuutta oivasti kehittävä
Reasons To Sing miellyttää piirun verran enemmän.
Melodrama ei aikoinaan innostanut kokonaisuudellaan, mutta
Pony Ride sen sijaan pistää peliin sen verran vahvaa ilmaisua,
että innostumiselta ei voi välttyä.
Albumin ensimmäinen puolisko on asteen verran toista puoliskoa parempi, mutta
mistään notkahduksesta ei voida puhua. Pony Ride tiivistää
ehdottomasti parhaiten tähän mennessä The Crashin pakettiin ja siinä missä
aiemmat levyt ovat omasta näkökulmastani pelanneet liikaa muutamalla huippukohdalla, niin
nyt levy on koko kestoltaan korkealaatuista puurtamista tyylikkäällä otteella.
Antti Niemelä (03.10.06)