Lapinlahden Linnut: Keski-ikä on syvältä (EMI)

Lapinlahden Linnut: Keski-ikä on syvältä
01. Keski-ikä on syvältä
3.53

Lapinlahden Linnut esiintyy ainakin jonkin aikaa taas siinä tutussa kokoonpanossa, jota nähtiin porukan mainioissa sketsisarjoissa. Tosin myös edesmennyt Hiski Salomaa oli luonnollisesti iso osa yhtyettä. Kokonaista uutta levyä ei kuitenkaan ole luvassa, vaan taas kerran uusi Lappari-kokoelma, jossa on kyllä myös kaksi uutta biisiä, joista toinen Keski-ikä on syvältä on nyt käsittelyssä. Monissa muissa yhteyksissä uraansa luoneet Markku Toikka, Mikko Kivinen ja Tapio Liinoja pääsevät keski-iästä kertovassa biisissä merkittävästi ääneen. Kivinen saa jopa heittää pienen otteen Scott McKenzien San Franciscosta.

Eipä tässä biisissä ole sellaista hurmosta kuin Lapinlahden Linnuilla joskus aikoinaan, mutta kyllähän tuo kertosäe viilettää biisiä ihan kelvolliseen menoon. Biisissä on paljon spiikkejä, jotka eivät ole mitenkään erityisen hauskoja, mutta Mikko Kivisen tapauksessa jo pelkkä äänellinen olemus nostaa hymyn kasvoille.

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä tyhjä tyhjä tyhjä

Antti Niemelä (28.08.06)

Merkitse itsesi artistin "Lapinlahden Linnut" faniksi!

| Arvostelut |

05.11.07Etiäppäinalbumi8AK
29.07.07Etiäppäinsingle8AK
28.10.06Lintuinfluenssa vol. 1albumi9AK
28.08.06Keski-ikä on syvältäsingle6AN

| Haastattelut |

01.10.2007

| Kotisivut |

www.lapinlahdenlinnut.fi

| Uutiset |

12.09.2007 / Lapinlahden Linnut mukautuu nykyaikaan

28.08.2007 / Lapinlahden Linnut taas kehissä

23.08.2006 / Lapinlahden Linnut julkaisee kokoelman ja dvd-bokseja

| Fanit |

Arnold^ // Ihminen // Leonora_Lowtherd5e // Lillian_Gidmanebf

Haku sivustosta

Kolahtaako?


Basic Element: Feelings

KYLLÄ    EI

Katso musiikkivideo täällä.

Musiikkiuutiset

Viihdeuutiset

Haastattelut

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Päivän luetuin arvostelu

Foorumi

Lukijan sana

Se on sellanen juttu et pian alkaa paukkuun..

lähetä oma viestisi

Power Play by Kromi

Tiamat - Carry Your Cross And I´ll Carry Mine
Sydän, sydän - Piilo
Portishead - Gloomy Sunday
Poor Seamus - Rock With Me
Since November - Housiton, Changing Manual
Zeromancer - Eurotrash
Ultranoir - Reach me, Helen Keller
Seduced by Suicide - The Death Of My Life
Calf - Elämää Suurempi
Rasputina - Watch T.V.

rss-syöte

Add to Google

Add to Netvibes


|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com