Siiri Nordin: Me Too (Next Big Thing)
1. Supersoaker
2. Soothe
3. Business as usual
4. Grace
5. Black and white
6. Noodle it out
7. Narrow scale
8. Tu-tu-dah
9. Poor simple man
10. Tough luck
11. Of joy
12. Duck soup
6.43
3.12
5.39
4.02
3.41
3.38
4.19
3.42
4.50
4.55
3.36
4.32
Siiri Nordinin ensimmäinen albumi, joka julkaistiin toukokuussa, on mielenkiintoinen paketti. Radiosoitossa levyä ei ole pahemmin juuri kuulunut, vaikkakin potentiaalia levyltä Me Too löytyy. Siirin herkkä ääni kuulostaa hienolta ja toimii hyvin. Levyllä on soulin sävyjä ja rockahtavia tuulia. Siiri muistetaan edesmenneestä yhtyeestä Killer, mutta tämä levy ja Killerin musiikki ovat kuin yö ja päivä.
Kitarasta levyllä huolehtii Jussi Jaakonaho, bassosta Mitja Tuurala, Siirin veli Reino on vastuussa rummuista ja Kirkan tytär Aleksandra Babitzin vierailee levyllä äänellään. Rytmiryhmä toimii hyvin.
Albumi alkaa kappaleella Supersoaker, joka valpastuttaa kuulijan. Kaunis sävellys johdattelee kuuntelumatkalle.
Paras kappale on järjestyksessään levyn toinen, Soothe. Siinä on siisti kertosäe ja muutenkin kivat sanat. Useassa kappaleessa on hiukan kyynisen puoleiset sanat, mutta Siirin ääni pehmentää ne hienolla tavalla. Ei näin herkältä ja kauniilta kuulostava tyttö voi olla niin vihainen! Levy on tosi monipuolinen, kuten Siirikin V-lehden haastattelussa kertoi hyödyntäneensä eri musiikin tyylisuuntia levyllä. Siirin mielestä se on levyn vahvuus, mielestäni se on kuitenkin pieni miinus, sillä kappaleet hiukan puuroutuvat toisiinsa. Ehkä juuri siksi on hankalaa sanoa, mikä kappaleista on vähiten hyvä, sillä kaikki ovat oikein kuunneltavaa musiikkia. Poor simple man ei oikein iske. Se on hiukan liian laahaava. Monipuolisuus takaa sen, että mikään kappale ei jää ylitse muiden mieleen.
Levy on hieno taidonnäyte 25-vuotiaalta muusikolta, joka on vastuussa sävellyksistä. Ilman lahjakkuutta tällaisen levyn aikaansaaminen tuskin olisi mahdollista. Kuitenkin tätä levyä voisi kutsua kauniiksi, katseenvangitsevaksi seinämaalaukseksi. Se roikkuu galleriassa korkealla seinällä eikä sitä saa koskettaa. Se unohtuu pian taidegalleriasta lähdön jälkeen.
Kirsi Pitkäranta (27.08.06)