Leverage: Tides (Elements Music)
01. Fifteen years
02. Superstition
03. Horizon
04. Dreamworld
05. Follow down that river
06. Stranger
07. Sails
08. Marching to war
09. Twilight symphony
10. Gone
5.31
3.51
4.24
5.37
4.16
5.38
3.53
5.05
4.27
4.49
Brother Firetribessäkin vaikuttava
Pekka Heino julkaisee albumin samoihin
aikoihin myös Leverage-yhtyeensä tiimoilta.
Heinon ympärillä hääräävät kitaristi Tuomas Heikkinen,
kitaristi Torsti Spoof, rumpali Valtteri Revonkorpi,
basisti Pekka Lampinen ja kosketinsoittaja Marko Niskala.
Yhtyeen biisinikkarina toimii kitaristi Heikkinen.
Leverage julkaisee Tides-esikoisensa 9. elokuuta.
Superstition alkaa sen verran komean koneellisesti, että
jopa Heavydance-kokoelmalevy tulee mieleen, eikä
sinänsä ihme, koska kokoelmaa puuhannut Torsti Spoof
kuuluu yhtyeeseen. Superstition lienee
myös yhtyeen tunnetuin biisi sitä kautta, että
se soi viime jääkiekon MM-kisojen maalikoosteiden
yhteydessä. Se on myös tyylinsä puolesta hyvä esimerkki
Leveragelta, jonka hevistä voi vetää viivoja vaikkapa
toiseen kotimaiseen Wingdomiin. Perusta on
perinteisessä hevissä, mutta ajoittaiset kosketinsoitinelementit
tuovat mukaan modernia ilmettä.
Tides on kauttaaltaan kovin ehyt levy, jonka
tiiviiseen linjaan olisi kyllä kaivannut enemmänkin vaihtelua.
Selkeästi kokonaisuudesta erottuvat biisit
ovat Superstitionin lisäksi Stranger sekä
kolme viimeistä biisiä Marching To War,
Twilight Symphony ja Gone.
Stranger alustaa biisiä oivallisen akustisesti
ennen mahtipontista ryöppyä, Marching To War
on yhtälailla introssaan todella komeaa kuultavaa.
Twilight Symphony käyttää mainiosti koneita
hyväkseen ja taustavokaalit antavat viimeisen säväyksen.
Tämän joukon ykkönen on kuitenkin tunnelmalliselta
puolelta aivan yliveto Gone.
Hyviä kertosäkeitäkin kyllä heitellään ilmaan
kuten levyn aloittavassa Fifteen Yearsissa
ja Dreamworldissa. Valittamista ei ole
myöskään Horizonin muhkeassa kitarasoolossa.
Tides on hyvä kokonaisuus, mutta
silti siihen olisi kaivannut vielä jonkinlaista
potkua. Leveragea tulee verrattua ihan väkisin Wingdomiin
ja mielestäni Wingdomin Reality oli juuri
sen asteen verran eläväisempi tapaus viime vuonna.
Tosi mielenkiintoinen tuttavuus joka tapauksessa
ja tästä voi kehkeytyä jatkossa vaikka mitä.
Antti Niemelä (26.07.06) Merkitse itsesi artistin "Leverage" faniksi!