Pikku G: Räjähdysvaara
01. Intro
02. Me ollaan
03. Stara
04. Kunnianhimo
05. Jos vain voisin feat. Sophie
06. Romeo ja Julia feat. Sophie
07. Kaikki baunssaa
08. Räjähdysvaara f. Ezkimo&YOR123
09. Shala-la-la
10. Älä ole vihainen
11. Oma perhe feat. Pikku G:n perhe
12. Kyynelist hymyks
13. Kuka sulle nauraa
1.00
3.17
3.36
4.18
3.37
3.56
2.52
3.37
3.15
3.33
3.25
3.42
2.16
Pikku G on ehdottomasti yksi kesän kovimmista
teini-ilmiöistä. Käsittämättömään suosioon yltänyt nuorukainen julkaisi
Räjähdysvaara-albuminsa ja platina puhkaistiin hetkessä.
Pikku G ei vielä vakuuttanut itseäni vierailulla
Rockin Da Northin levyllä, mutta hänestä on lyhyessä
ajassa tullut varsin pätevä kaveri. Jo albumin intro
herättää innostusta vetävällä ja kohtuullisen rankalla
menollaan. Me ollaan kertoo sitten nuorisosta
terävin sanakääntein. Pikku G:n räppi sujuu erinomaisesti
ja laulettu kertosäe on ihan tarttuvaa kamaa.
Stara olisi muuten hyvä ja sanoituksissakin on ideaa, mutta
Lea Lavenin biisistä irrotettu kertosäe on aika kauhistuttava.
Kunnianhimo ja Jos vain voisin
ovat molemmat päteviä vetoja. Räppi toimii, tarttuvuutta
löytyy ja Sophien vokaalit ovat ihan ok:t jälkimmäisen
biisin kertosäkeessä. Albumin toisena singlenä julkaistu
Romeo ja Julia on ylivoimaisesti albumin huonoin biisi.
Sanoitukset ovat kömpelöt ja Sophie ei vakuuta ollenkaan
kertosäkeessä. Musiikkitausta on ok, mutta muuta hyvää
en biisistä keksi. Kehnomman tunnelman jälkeen
tarjoillaan sitten varsin mainiot Kaikki baunssaa
ja Räjähdysvaara. Kaikki baunssaa
on vetävä biisi ja siihen sisältyy hieman epähiphopimpaa
syntetisaattorimelodiaa. Räjähdysvaara on energinen
veto, joka viehättää taas musiikkitaustallaan ja vierailemassa
ovat Ezkimo ja Pikku G:stä tähden tehnyt YOR123.
Albumin ensimmäinen single Shala-la-la etenee koulusanoitustensa
kera ihan kelvollisesti, mutta esimerkiksi sitä seuraava Älä ole
vihainen on paljon parempi. Laulettu kertosäe on mallikas ja
Pikku G on taas mainiossa vedossa.
Oma perhe on tietyllä tapaa aika hellyttävä biisi.
Kuinka monella muulla artistilla olisi kanttia ottaa
isä ja äiti räppäämään ja veljet laulamaan kertosäkeeseen.
Sanoitukset ovat erittäin asiallista oman perheen ylistämistä.
Kyynelist hymyks on anniltaan hieman keskinkertaisempi.
Kuka sulle nauraa toimii albumin outrona
ja se alkaa tunnelmallisesti puhelinviestien sisältämällä
ihailulla ja vihailulla.
Koska albumin kohderyhmä on niin selvästi teineissä ja lapsissa, niin
ei voi olla kuin tyytyväinen, että sanoitukset eivät käsittele
negatiivisia asioita kuten päihteitä positiivisessa valossa.
Sanoitukset ovat juuri sopivia kohderyhmälleen ja tuote
on kaikin puolin kunnossa. Räjähdysvaara sisältää
monta erinomaista biisiä, eikä mukana ole kuin muutama
tasosta poikkeavaa kappaletta. Kaikki baunssaa
ja nimikkobiisi Räjähdysvaara tekevät jo albumista
ostettavan, jos tällainen meininki kiinnostaa ja mikseipä kiinnostaisi, koska
Pikku G on messissä ja levyllä on myös Shala-la-la-musiikkivideo.
Antti Niemelä (03.07.03) Merkitse itsesi artistin "Pikku G" faniksi!