 |
|
My Life With The Thrill Kill Kult: Gay, Black And Married
01. Do you wanna get funky with me 02. Euro-freak hustle 03. Freaky fever 04. One nite stand 05. Magic boy, magic girl 06. Foreign world 07. Paradise motel 08. Fhantasi luv´r 09. Sci-fi affair 10. Dream 13 11. Freaky fever (radio version)
4.23 6.06 7.42 8.35 5.35 5.55 7.01 5.49 6.11 4.28 3.21 Peilipallot esiin varastosta! 70-luvun discomusiikista suurimmat vaikutteensa ottava ja sille kunniaa tekevä hassusti nimetty Gay, Black And Married on verraton levy. Väkisinkin tulee hyvälle tuulelle tätä kuunnellessa, kun kaikki turha rasitus ja stressi katoavat discon ilosanoman tieltä ja Saturday Night Fever palautuu mieleen. Salaperäiseksi jäävät taustahenkilöt eivät paljon itsestään kerro, mutta mikäs siinä sitten, kun musiikki puhuu omaa kieltänsä. Eri vokalisteja My Life With The Thrill Kill Kult kierrättää hyvin eri biiseissä. Jokainen osaa virkansa sujuvalla tavalla. Sutjakoilla kasarivaikutteilla käynnistyvä Do You Wanna Get Funky With Men häröt vokaalit sopivat erinomaisesti taustabiittiin, joka runttaa sellaista letkeää ja yhtä aikaa menevää menoa että oksat pois. Euro-Freak Hustlen housemainen sävel saa jazzia kulkuunsa saksofonista. Naisvokaalit kuulostavat hyvältä ja tunnelma pysyy nimenomaan niiden loistavuudenkin avulla. Ranskankieliset säkeistöt puolenvälin tuntumaan tuovat mielenkiintonsa. Freaky Feverin sämplätty kitara saa tuekseen naisvokaaleja, eikä sittemmin biisissä tuleva jazzhäröilykään ollenkaan huono ole. Elektroa tulee hieman mukaan ja liki kahdeksanminuuttinen kappale siivittää komeasti eteenpäin aina One Nite Standin Giorgio Moroderin vahvasti mieleen tuovalla konerytmillä. Avaruustunnelmaa tuodaan robottilaululla ja kaiu’lla. Loppua kohden äänimaailmaa muutetaan entisestään, ja syntikasta otetaan kaikki ilo irti pistämällä pimputusmelodiaa sekaan hiljaisemman hetken päätteeksi biisin loppuun. Kuiskaavat miesvokaalit keinuttavat Magic boy, magic girlin klubbailun merkeissä. Simppeli kappale, joka luottaa helppouteen. Foreign World alkaa tranceen kallistuvalla melodialla, joka saksofonia mukaan saadessaan siirtyy discomman otteen pariin. George Michaelin Careless Whisper sample on kätketty melodiaan hienolla tavalla. Kappale menee lupsakan discoilun vastavedoksi sen verran moderneihin mittoihin paikoin, että ei liene kovin väärin kutsua tyylilajia discotranceksi. Vokaalipuoli oli minimissä, mutta kuitenkin kuultiin pieniä nopeasti laulettuun lyriikkaan kallistuvaa miesvokaaleita, ja loppupuolen nostatuskohta on veikeydessään loistavan kuuloinen. Instrumentaali Paradise Hotel sisältää kaikkea discosta elektron kautta tyylikkääseen ilmaisuun ja pianon takomiseen. Fhantasi Luv’R luottaa kaihoisaan saksofoniin, kunnes elektromainen robottilaulu saa mukaansa nais- sekä mieshönkäilyjä. Ilmeisesti kyseessä on jonkin sortin seksuaalisesta kanssakäymisestä, mitä lyriikkapuolta kuuntelee. Joku tuntuu tahtovan koko ajan lisää ja lisää… Moderneja tranceen hivenen kallistuvaa melodiaa käyttävä Sci-Fi Affairin rumpukomppi kuulostaa melkoisen tutulta. Ehkä lähin vertailukuva olisi Michael Zeger Bandin Let’s All Chant. Loppupuolella kuullaan vaikutteita Boney M:n Ma Bakeristakin. 80-luvun syntikkamelodiaa kuullaan Dream 13:n instrumentaalin merkeissä tyylikkäästi. Mahtipontisuutta ei ole unohdettu näissä konesoundeissa, joiden melodia kuulostaa jälleen kutkuttavasti aiemmin käytetyltä idealta jostain biisistä. Freaky Feverin toinen versio päättää levyn radiomittoihin pätkityissä merkeissä. Yhdentoista kappaleen ja reilusti yli tunnin pakettiin ollaan saatu koottua todella mukavaa discomusiikkia. Elementit napataan nykyajan konemusiikista, elektrosta, jazzista ja kultaiselta kahdeksankymmentä luvulta. Discon historia käydään maukkaasti läpi näissä merkeissä, eikä edes huomaa kun levy päättyy. Jää odottamaan innoissaan lisää, mutta pettymykseen huomaa jamittelun päättyneen. Se jos mikä on hyvän levyn merkki.
|
|
