 |
|
Accu: Lasso (Exogenic Breaks Records)
01. Nightfreak 02. In the city 03. Rolling 04. One tuff cookie 05. Coupé 06. Who is who 07. Troubles 08. Out of the blue 09. Cooper king 10. Puff why u diddy? 11. Back in the days
4.36 3.59 4.32 4.26 3.46 3.39 6.18 3.37 4.38 4.44 4.40 Accun toista albumia, Lasso, saatiin odottaa peräti neljä vuotta. Kokoonpano on hieman elänyt Ripa Eskolinin vaihduttua Jere Heimoseen, kun taas serkukset Lasse ja Harri Väyrynen ovat luonnollisesti edelleen mukana. Ensikuuntelulla mielen täyttää pienoinen pettymys, kun levy ei sisälläkään sellaista nasevanpirteää otetta kuin esikoisalbumi (esimerkiksi singlenäkin julkaistu Dust Bunny), vaan tämä on korvattu lähinnä tyylikkyydellä. Sinkut In The City ja Out Of The Blue todellakin viitoittivat jo suurinpiirtein albumin linjan. In The City -single ja sen b-puoli Cooper King nousevat kyllä esille kokonaisuudesta. Näistä ensimmäinen sisältää mukavaa Daft Punk -fiilistä ja erinomaisen kitarasoolon. Cooper King taas etenee leppoisasti ja tarttuviakin melodioita saavutetaan. Laura Närhen tähdittämä Out Of The Blue ei kuitenkaan yllä samaan. Hidastempoinen Out Of The Blue jää kohtuullisesta tunnelmanluomisesta huolimatta tylsäksi tapaukseksi, jota ei piristä Kemopetrol-vokalistinkaan suoritus. Nightfreak ja Rolling innostavat kovasti soundimaailmallaan, puhuttiin sitten rehdeistä konesoundeista, kitarasta tai huilusta. Vokaaliosasto on yhtälailla erittäin toimiva ja vaikka osa siitä Accun nasevuudesta on kadonnut, niin pirteää kosketusta on yhä jäljellä. Accu taitaa myös jazzahtavan ilmaisun (One Tuff Cookie) ja instrumentaalispainotteisellakin linjalla saadaan tehokkaasti leppoisuutta aikaiseksi (Coupé). Cheka Kalupala tuo räpeillään Who Is Whossa vaihtelua levylle, eikä haittaa ole Puff Why U Diddyssä kuultavista reggae-elementeistä ja mahtipontisista jousistakaan. Troubles ihastuttaa vielä ilmavalla tunnelmallaan. Lasso on selvästi erilainen albumi kuin yhtyeen esikoinen, eikä ole taattua, että aiemmin Accusta pitänyt ottaisi uuden albumin avosylin vastaan. Esikoisalbumin Fredator lienee lähimpänä tämän albumin maailmaa. Lasso on kuitenkin siinä mielessä vahva taidonnäyte, että vaikka monet edellisestä albumista loistavan tehneet elementit puuttuvat, niin se nousee kaikin puolin varsin nautittavaksi kokonaisuudeksi. Ainoastaan Out Of The Blue tuntuu levyllä vikatikiltä, mutta kaikissa muissa biiseissä yhtye onnistuu luomaan ennen kaikkea täyteläisen äänimaailman, jota vielä täydennetään kerta toisensa jälkeen mainioilla vokaaleilla. Ensikuuntelun pettymys vaihtui siis pikemminkin loisteliaan paluun hehkuttamiseen.
Arvostelut
HaastattelutKotisivut |
|
