Steen1: Terroristi (Monsp)


Steen1: Terroristi
01. Terroristi
02. Ei ruokaa, ei aseita
03. Yhtenä iltana humalassa
4.02
4.23
4.14

Terroristi on ensimmäinen single Steen1:n Varasta pomolta -levyltä, vaikka se julkaistiinkin reilusti myöhemmin kuin pitkäsoitto. Singlessä on levyltä napattu Asan kanssa hoidettava biisi Terroristi sekä ennenjulkaisemattomat vedot Ei ruokaa, ei aseita ja Yhtenä iltana humalassa, joista ensimmäisessä vierailee Akli Serpent ja jälkimmäisessä Illi. Singlessä on lisäksi myös Carosol Kid -video.

Terroristin sanoitukset olisivat terävän nimensä myötä voineet olla napakammatkin, mutta Stingin Englishman In New York -biisiä muistuttava ulkomuoto on onnistunut. Ei ruokaa, ei aseita taas saa hurjasti persoonaa Akli Serpentin ranskankielisistä räpeistä. Yhtenä iltana humalassa hakee taustallaan onnistuneesti tunnelmallisuutta ja Illi heittää tähän mennessä parhaat vokaalinsa juuri tämän biisin kertosäkeessä. Mm. Steen1:n omaa julkisuuskuvaa tutkiskelevat sanoitukset ovat erittäin antoisat ja ne vahvistavat vielä perustaltaan loistokasta biisiä. Terroristi yksinään ei vielä napsisi kahdeksaa pistettä, mutta mainiot b-puolet tukevoittavat singleä sen verran tehokkaasti, että pisteitä ropisee.

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä tyhjä

Antti Niemelä (20.03.06)


Jaa

Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Ensi-illassa

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut

ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com