USA:n listaykkösenä vahvasti hallinnut NellynGrillz
on peräisin Sweatsuit-levyltä, joka yhdisti paikallisen levy-yhtiön
mielestä Sweatin ja Suitin terävimmät biisit
yhdeksi levyksi. USA:n painoksessa mukaan pistettiin myös
kolme uutta biisiä, joista yksi oli juuri Grillz.
Nelly antaa vinhan äänensä kuulua, mutta loistavat vierailijat
Paul Wall, Ali ja Gipp saavat myös
paljon painoarvoa. Erityisesti Gippin räpit ovat herkkua.
Kertosäe ja Destiny´s ChildinSoldierista elementtejä
hamuava tausta eivät kuitenkin anna biisille sellaista
lisäarvoa, että biisi kolahtaisi aivan Nellyn parhaiden biisien
tasolla.