 |
|
A-ha: Analogue (Universal Music)
01. Celice 02. Don´t do me any favours 03. Cosy prisons 04. Analogue 05. Birthright 06. Holy ground 07. Over the treetops 08. Halfway through the tour 09. A fine blue line 10. Keeper of the flame 11. Make it soon 12. White dwarf 13. Ther summers of our youth
3.40 3.50 4.07 3.49 3.43 3.55 4.23 7.25 4.09 3.58 3.19 4.23 3.57 80-luvun alussa alkunsa saanut norjalaistrio A-ha jatkaa siitä, mihin jäi vuoden 2002 Lifelines-comeback-albumillaan. Yhtyeen kaihoisa melodramaattinen ja melankolinen pop ei viime vuosina ole massoja kiinnostanut. Suosionsa huipulla yhtye oli parinkymmenen vuoden takaisella Take On Me -hitillään. A-ha sai tuolloin nättien poikien teini-idolileiman, josta se pyristelee eroon edelleen. Vaikka pojat eivät enää niin nuoria ja nättejä olekaan leima on tiukassa ja yhtyeellä on vaikeuksia tulla otetuksi tosissaan. Levy pitää sisällään pianovetoisia kitaralla höystettyjä sydänsuruja pursuavia sävelmiä keski-ikäisiltä miehiltä. Yhtye onkin selvästi kasvanut aikuisemmaksi, vaikkakin voima haetaan edelleen samoista lähteistä. Kitaroin kuorrutettu syntikkaätäkki on saanut vain hieman vahvempaa rytmitaustaa. Levyn aloittavan Celicen kitarariffi tuo mieleen The Curen tuotannon. Sen ohella Mårten Harketin falsettilaulu muodostaa yhdessä pikkuhitin ainekset. Don´t Do Me Any Favours ammentaa myös brittiläisestä kitarapopista, mutta syntikan antama lisäravinne tuo siihen A-han omaa romantiikkaa. Cosy Prisons on taas loistava pianoballadi, josta moni muusikko olisi kateellinen. Kitaroin lähtevä nimiraita Analogue on hallittu popteos, jonka pianoriffi jää päähän soimaan. Kappale jää kokonaisuutena kuitenkin hieman pliisuksi. Hieman tylsän pianoballadi Birthrightin jälkeen Over the Treetops erottuu edukseen falsettistemmoineen ja komeine viulusovituksineen. Halfway Through the Tourin vauhdikkaampi poljento muuttuu tämän seitsenminuuttisen loppupuoliskolla Air-tyyliseksi leijailevaksi instrumentaaliksi. Yllätyksettömän A Fine Blue Line –hiturin jälkeen hitaasti syttyvä Keeper of the Flame ihastuttaa huolettomalla melodiallaan. Utuiset kitaran kajahdukset ruokkivat tätä muuten aika kuivilla soundeilla rakennettua kappaletta. Make It Soon tarjoilee huopatossut jalassa hissuteltua herkullista elektropop-kappaletta, joka kuitenkin yllättäen räjähtää silmille raivoisan sähkökitarahyökkäyksen muodossa. White Dwarf taas matkaa roolipelimaisemiin äärettömän onnistuneen tunnelmointipalan voimin. Levyn päättävä Summers of Our Youth nostalgisoi viululla verhoiltuna kitaraballadina. Soundimaailmasta on tässä kappaleessa saatu ilmava ja jopa yllätyksellinen. A-han uusi albumi on hyvää tunnelmoivaa kitarasynapoppia. Nyt kasarihenkisen musan ollessa muotia, ei A-ha paljoakaan tuolta vuosikymmeneltä kuullosta, vaan pysyy edelleen hieman sivussa - epämuodikkaana.
Arvostelut
|
|
