Madonna: Confessions On A Dancefloor (Warner Music)
01. Hung up
02. Get together
03. Sorry
04. Future lovers
05. I love new york
06. Let it will be
07. Forbidden love
08. Jump
09. How high
10. Isaac
11. Push
12. Like it or not
5.36
5.30
4.43
4.51
4.11
4.18
4.22
3.46
4.39
6.03
3.56
4.31
Madonna huikaisi edellisellä albumillaan American Life, joka
oli kauttaaltaan aivan loistava, vaikka jostain syystä se sai myös viljalti
kirpaisevaa kritiikkiä maailmalta. Nyt Madonna on napannut levylle kavaljeerikseen
englantilaisen Stuart Pricen, joka tunnetaan parhaiten
Les Rythmes Digitales -projektin takaa. Kuten Confessions On A Dancefloor
-nimestäkin voi päätellä, niin tanssittavaa materiaalia on jälleen tarjolla.
Kappaleet muodostavat harvinaisen saumattoman kokonaisuuden, jossa siirtymät
biisistä toiseen on pyritty tekemään aina mahdollisimman huomaamattomiksi.
Parhaimmillaan siirtymät ovatkin niin nerokkaita, että biisin vaihtumista
ei välttämättä edes huomaa.
Levyn starttaa loistava Hung Up, joka profiloituu käyttämällä
Abban Gimme Gimme Gimme -hitistä napattua
melodiasamplea. Kertosäe on huippuvetävä ja soundit ovat kauttaaltaan
reipasta poljentoa, josta on erityisesti mainittava potkiva
bassolinja. Toisaalta biisi on oikeastaan turhaan pidempi
kuin singleversio, koska mitään merkittävää uutta ei pidemmässä
versiossa oteta mukaan.
Get Together aloittaa korvia jäytävällä herätyskellon soimisella, mutta
itse biisi on pari astetta huomaamattomampaa tavaraa perustaltaan.
Mukana on tosin hyvä piipitysmelodia ja oivallinen c-osa.
Sorry temmeltää taas paljon paremmin.
Aluksi Madonna briljeeraa ranskaksi, espanjaksi, hollanniksi ja italiaksi.
Myöhemmin on luvassa myös japania, hindiä, puolaa ja hepreaa.
Biisi ei sävellyksenä oikeastaan hätkäytä sen kummemmin, mutta
soundiosasto jousia myöden toimii ja erilaiset jipot
elävöittävät hienosti biisiä.
Future Lovers on albumin ainoa biisi, joka on edellisestä albumista
päävastuun kantaneen Mirwais Ahmadzain tuottama.
Biisissä on hyvä draivi, jota voi verrata Donna Summerin
klassikkoon I Feel Love, mutta soundeissa ei ole sitä puhtia, jota
kuultiin viime levyllä. I Love New York väläyttää sitten jo sellaista kitaran
ja koneiden yhteispeliä, jollaista olisi toivonut levyltä enemmänkin.
Let It Will Be on olemukseltaan taas jokseenkin mielenkiintoinen, mutta
se ei biisinä nouse hohtoon kertaakaan kestonsa aikana.
Forbidden Love ja Jump soljuvat vetovoimaisemmin ja vocoder-vokaalit
tuovat persoonaa näistä ensimmäiseen.
Tuotantohommiin ovat päässeet myös ruotsalaiset Christian Karlsson
ja Pontus Winnberg. Bloodshy & Avant -nimen alla
mesoavat häiskät ovat laatineet biisit How High ja Like It Or Not.
Ruotsalaiskaksikon tuotanto ei eroa jyrkästi Stuart Pricen linjasta,
vaan mukana on reilusti jousia ja reippaita konesoundeja.
Like It Or Not on biiseistä selvästi parempi ja siinä on jopa
hienoisia kaikuja American Life -levyn linjasta.
Koneet ja kitara soivat hienosti yhteen ja soundit ovat
parhaimmillaan varsin juhlallisia.
Isaac ja Push ovat vielä Pricen aikaansaannoksia.
Yitzhak Sinwan pääsee molottamaan Isaacissa
ja kitarassa on mainiota otetta.
Push heittää mukaan hyvät ja voimakkaat
rytmittelyt sekä annoksen jylhyyttä.
Siinä missä American Life on yksi kaikkien aikojen parhaista
albumeista, Confessions On A Dancefloor on vain osittain vallan mainio.
Confessions On A Dancefloor toimii hienosti kokonaisuutena, vaikkakin
se notkahtaa hetkeksi keskivaiheilla. Hung Up ja albumin loppu
ovat kuitenkin sellaista juhlaa, että albumi jättää varmasti hyvän maun.
Madonna kulkee edelleen omia polkujaan ja tuloksena on varsin
oiva tanssipop-levy, joka voi upota tykkäsi sitten dance-musiikista
tai ei.
Antti Niemelä (21.11.05) Merkitse itsesi artistin "Madonna" faniksi!