Scooter: Who´s Got The Last Laugh Now (Edel Records)
01. Lights out
02. Hello! (good to be back)
03. Privileged to witness
04. Rock bottom
05. The leading horse
06. Take me baby
07. Apache
08. See me, feel me
09. Unity without words pt. 3
10. Everlasting love
11. Seven bridges
12. Mesmerized
1.45
3.33
4.32
3.28
3.25
4.15
2.58
4.08
6.02
4.22
4.55
6.41
Scooter ja H.P. Baxxter ratsastavat jälleen
niin teinipoikien kuin kotirouvienkin iloksi. Nyt Scooter
on huumoripuuhissa ja arvuuttelevat, että kenellähän on ne viimeiset
naurut albumillaan Who´s Got The Last Laugh Now. Scooter
on nyt jo viimeisen päälle innostunut oravavokaaleista ja covereista, mutta
tuloksena onkin aimo pakkaus tehokasta tanssimusiikkia.
Lights Out starttaa levyn mielenkiintoisissa äänimaisemissa
ja erityisesti naishyräilyt sävyttävät introa hienosti.
Scooter-tyylisesti cover-pitoisen albumin ensimmäinen versiointi
muodostetaan Gary Glitterin 70-luvun kappaleesta
Hello! Hello! I´m Back Again. Hello! (Good To Be Back)
muokkaa tehokkaasti vanhan biisin täysin scootermaiseen ilmiasuun
terästettynä kunnon sähkökitaroin.
Soundeissa on kovasti puhtia ja kertosäekään ei kuulosta niin
ärsyttävältä kuin alkuperäisessä biisissä. Kaiken lisäksi Scooter
mukailee vielä Cappellan legendaarista U Got 2 Know
-hittiä, ulvoo D Mobin We Call It Acieedin
malliin ja alkuun heitetään KLF:n 3am Eternalista tuttua
radiokuulutussamplea pyssyjen kera. Yhdistelmä toimii hämmästyttävän hyvin.
Privileged To Witness nappaa kertosäkeensä The Policen
Walking On The Moonista ja käyttää siinä scootermaista
oravalaulua. Kokonaisuus muodostuu ihan kelvolliseksi trancepopiksi, mutta
nimenomaan kertosäe ei sovi mukaan täysin saumattomasti. Cover-linjalla
jatketaan Rock Bottomissa, joka
on taannoiseen Maria (I Like It Loud) -verryttelyyn
verrattavissa olevaa kankeahkoa saksa-hardtrancea, johon
H.P. Baxxterin vahva ote tuo myös positiivisempaa energiaa.
Itse biisi on saksalaisryhmän näkemys Jordan & Bakerin muutaman
vuoden takaisesta biisistä Explode.
Aphrodite´s Childin The Four Horsemen -biisistä
hevosten värejä oravaäänellä luettelevan kertosäkeensä
hakeva The Leading Horse on hieman hitaampi veto, jossa
Scooter nappaa mukaan jyhkeää sähkökitaraa ja palasen 50 Centin
In Da Clubia. Oravavokaalit ovat kohtuullisen ärsyttävät, mutta
biisin muiden osuuksien jylhä anti vetää takaisin puoleensa
aina kertosäkeen jälkeen.
Yllättäen Scooter coveroi myös kotimaista musiikkia. Take Me Baby
on nimittäin cover Jimi Tenorin samannimisestä vedosta, joka sai
ensiesityksensä vuonna 94 julkaistulla Sähkömies-albumilla.
Take Me Baby on Scooterin tasolla harvinaisen tyylikäs
coverointi, jossa sanoituksiin ei ole puututtu, vaan H.P. Baxxter
tulkitsee sanat kaikessa rauhassa ja jylhyyttä puhkuva musiikkitausta
antaa miehelle tukensa.
Levyn ensimmäinen instrumentaali Apache on Scooterin näkemys
yhdestä 60-luvun suurimmasta instrumentaalibiisistä, jolla
The Shadows aloitteli uraansa. Tosiasiassa Scooter
ottaa kuitenkin työstettäväkseen Incredible Bongo Bandin
70-luvun näkemyksen Apachesta, jossa on typistetty
kitaraosuuksia, mutta lisätty kunnon bongo-rytmit.
Scooter ei yllä näiden kahden alkuperäisen näkemyksen hohtoon,
mutta tuloksena on kyllä kohtuullisen kunniakas päivitys, joka käyttää
tehokkaasti hyväksensä Incredible Bongo Bandin oivallusta.
Biisihän on tarjonnut inspiraatiota aiemmin monelle muullekin kuten 90-luvulla
General Baselle ja 2000-luvulla Gigi D´Agostinolle.
Gigi D´Agostinon Apache on muuten siitä erikoinen biisi, että
se on samaan aikaan armoton raiskaus, mutta myös aivan julmetun tarttuva
vokaaliensa osalta.
Scooter ei halunnut jäädä ruotsalaisen Jay-Jay Johansonin
varjoon, vaan päätti itsekin coveroida Dee D Jacksonin
Automatic Loveria. See Me, Feel Me ottaa jälleen
käyttöön oravavokaalit ja rankahkon trancepop-kuoren, jolle
annetaan vielä lisäpotkua maukkaalla kitarakohdalla biisin
c-osassa. Scooter jaksaa vielä coveroida myös biisit
Everlasting Love ja Seven Bridges, joista
ensimmäinen on alunperin Robert Knightin käsialaa.
Eipä olisi Robert Knight 60-luvun lopussa biisiä kyhätessään
uskonut, että useiden coverointien jälkeen biisi muuttuu
lopulta tällaiseksi dance-mätöksi. Oravavokaalit kyrsivät
pahasti, mutta biisi on muuten kauttaaltaan riemastuttavan
rankka. Seven Bridges on perusvarma Scooter-versio
Karatin mahtipontisesta biisistä Über sieben Brücken mußt du gehn, joka
on hyvin edustettuna piano-osuuksilla, johon kuoro tarttuu mukaan.
Lights Out -intron lisäksi levyllä on "peräti" kaksi täysin omaa
biisiä jatko-osa Unity Without Words pt. 3 ja Mesmerized, jotka
ovat Lights Outin ja Apachen lisäksi albumin ainoat
instrumentaalit. Erityisesti Mesmerized on sellaista tykkitrancea, jolla
Scooter näyttää jälleen onnistuneesti osaamistaan.
Who´s Got The Last Laugh Now on perustaltaan kovin tutunkuuloinen
Scooter-albumi. Oravavokaalit ovat saaneet hieman liiankin suuren vallan, mutta
vastapainoksi H.P. Baxxter näyttää kyntensä monen monta kertaa.
Runsas cover-anti ei haittaa, koska saksalaiskolmikko on jälleen kerran
osannut jalostaa vanhoista biiseistä omannäköisiään ja pääosin
varsin onnistuneella tavalla. Soundeissa on ajattomuutta enemmän
kuin Scooterilla normaalisti, eli tällä kertaa trendivaikutteet eivät
ole niin näkyvässä osassa kuin ehkä aiemmin.
Kokonaisuutta piristetään
sopivan erilaisilla biiseillä kuten The Leading Horse, Take Me Baby
ja Apache. Scooterille harvinaisesti Who´s Got The Last Laugh Now
pelaa nimenomaan kokonaisuudellaan, eikä muutamalla tykkivedolla, joilla
muutamaa aiempaa albumia on pyöritetty hyvin pitkälti. Uutuusalbumi
on suurinpiirtein edellisen Mind The Gapin tasoa ja
The Stadium Techno Experience -albumin ja parin sitä edeltäneen levyn
sururaidat on jo jätetty taakse.
Antti Niemelä (17.11.05) Merkitse itsesi artistin "Scooter" faniksi!