|
|
Bloodpit: Mental Circus (Merceedees Tuotanto)
01. Bad echo 02. In a furnade 03. Platitude 04. Autumn 05. Bad-ass blues 06. For the time being 07. For the days of the end 08. Out to find you 09. One more time 10. The juvenile hell 11. February day´s draught
3.30 4.10 3.58 3.10 4.10 4.00 3.32 3.01 3.51 3.48 6.15
Bändistä antaa aina negatiivisen kuvan, jos saatekirje alkaa selittelyllä. "Älkää lokeroiko meitä Negativen ja Uniklubin kanssa! Ei me olla sitä. Me ollaan Smashing Pumpkins, joka yrittää soittaa Popedaa". Eli suomeksi me ei olla paskaa, vaan sontaa. Onneksi Bloodpit osoittautuu paremmaksi kuin kumpikaan noista saatekirjeen kauhukuvista. Yhtye on siis osa Tampesterista ponnistavaa uutta rokkisukupolvea. Euroopan sinkkulistallekin pongahtanut yhtye sai viimein julki ensimmäisen pitkäsoittonsa. Homma alkaa olla aika hyvin kuosissaan. Kyse siis oikeesti on glamrockin ja postgrungen yhteenliittymästä. Välillä mieleen pulpahtaa esimerkiksi Alice in Chains -meikeissä. Levyn starttaava Bad Echo edustaa hyvin tätä AiC-osastoa. Harvinaisen kypsä tämän musiikkityylin kappale. Them Bones –henkinen rokki jyrää hyvin. Sounditkin tuntuvat olevan kohdallaan. Kakkoskappale In a Furnace on hiilipaperikopio sinkkuhitiksi nousseesta Platitudesta. Rauhallisemmit alkava kappalepari äityy rokkaamaan loppua kohden. In a Furnacessa vaihtelu rauhallisen ja rokkaavan osan välillä tapahtuu luonnottomasti. Platitudekin etenee hieman pakonomaisesti, mutta on kuitenkin kaksoisveljeään huomattavasti kypsempi veto. Autumn rokkaa uhmakkaasti. Kertosäkeen monotoninen kitaravalli toimii hyvin kontrastina välillä ärsyttävänkin paljon glam-rock-klisheitä pursuvaan lauluääneen. Biisi on kuitenkin levyn parhaiten toimivia kokonaisuuksia. Bad-ass Blues, For the Time Being ja For the Days of the End ovat mitäänsanomatonta rokkia ja sormi hakeutuu skip-nappulalle. Suomen sinkkulistan ykköseksi keväällä rykäissyt Out to Find You on lähimpänä glam-/katurockosastoa. Kappale ei kuitenkaan vakuuta. Levyltä löytyy useampikin vahvempi raita. Varsinkin vokaaliosuudet tökkivät. Saman tyylin One More Timen jälkeen kuullaan jotain parempaa. The Juveline Hellin kitarat rykivät katkonaisina miltei Helmet-tyyliin. Tosin soundit ovat paljon rokimmat ja ilmavammat. Levyn päättävässä rauhallisemmin alkavassa February Day´s Draughtissa tunnelma heittelee liikaakin. Rauhallisissa kappaleissa ja silloin kun oikeasti pitäisi laulaa, tulee esiin Matthau Mikojanin äänen ohuus. Kunnon rokkiraataukseen se sopii, mutta ei kestä perinteisempää lauleskelua. Bloodpitin esikoisalbumi on kuitenkin kohtuullisen hyvä, joskin epätasainen näyttö tamperelaisrokin voimasta. Levyn kansitaide ja medialle osoitettu materiaali ovat karmaisevaa. Markkinointiosasto herätys!
Arvostelut
HaastattelutKotisivutUutiset16.04.2009 / Kotimaiset bändit "sanasodassa" Moskovassa 25.07.2007 / Bloodpit peruutti kaikki keikkansa, lue miksi 16.02.2007 / Bloodpitin tuleva single kuunneltavissa netissä 11.01.2007 / Sony BMG vahvistaa Bloodpitia 20.06.2006 / Bloodpit NHL 2007 -peliin 04.05.2006 / Bloodpitille jenkkisopimus 31.01.2006 / Bloodpit kiertueelle 27.09.2005 / Bloodpitiä julkaistaan Ruotsissa 27.08.2005 / Bloodpitiltä esikoisalbumi 30.05.2005 / Bloodpitiä ilmaiseksi netistä |
|
