|
|
Waltari: Big Bang
01. Big bang (dream avenue) 02. Atmosfear 03. Follow me inside 04. Sensitive touch 05. On my ice 06. Showtime 07. Color tv 08. The stage 09. Jänkhä 10. One in the line 11. Feel! 12. Connection 13. Real one 14. Let´s get crucified 15. Slow thinking street
4.16 4.27 4.22 3.12 5.14 4.30 3.07 5.35 4.20 3.50 4.44 4.51 4.07 1.35 7.02
Klassikkoarvosteluun valittu Big Bang on yksi Waltarin merkittävimmistä julkaisuista. Waltari perustettiin jo 80-luvun lopulla ja silloinen kolmikko julkaisi huumoripitoista musiikkia suomeksi. Ensimmäiset albumijulkaisut olivat Monk Punk ja Torcha!, mutta varsinainen Waltari-tyyli alkoi muotoutua So Fine! -albumin myötä (ei kannata tietenkään unohtaa historiallista Pala leipää -kokoelmaa). Vuonna 1995 julkaistu Big Bang oli yhtyeen toinen albumi, jossa koneet olivat tehokkaasti käytössä selkeänä osana yhtyettä. Waltari on jo pitkään ollut melko suosittu yhtye Suomessa ja se nauttii pienehköstä kulttimaineesta myös muissa Euroopan maissa. Big Bang alkaa räjähtäen nimikkobiisillään. Koneet vyöryvät täydellisesti ja sähkökitarariffit ovat vetäviä. Kärtsy Hatakan vokaalit ovat mainiot ja varsinkin lopussa tuleva erilainen rankempi kohta on aivan mahtava. Atmosfear alkaa koneiden voimalla samankaltaisesti Big Bangin kanssa. Atmosfear on huippuvetävä biisi, jossa on aivan loistava kertosäe, erinomaista Kärtsyn räppilaulua, täydellisiä konesoundeja ja uhkeat sähkökitarat. Välissä tuleva rauhallinen kohta täydentää kokonaisuuden. Jos ei paras Waltarin biisi kaikkina aikoina, niin ainakin parhaita. Follow Me Inside on asteen verran popimpaa materiaalia ja mukana on mausteena Aino Roivaisen vokaaleja, jotka kuulostavat mukavan persoonallisilta. Erittäin vetävä biisi, jonka suurimmasta vetovoimasta vastaavat sähkökitara ja naisvokaalit. Sensitive Touch on muuten hieman sekainen biisi rankalla sähkökitaralla, mutta kertosäe toimii hyvin ja välissä kuultava erottuva laulukohta on varsin piristävä. On My Ice heittää väliin hieman kepeämpää menoa, kunnes Showtimessa vierailee örisemässä Amorphiksen Tomi Koivusaari. Showtime on näitä pieniä örinäkohtia lukuun ottamatta aika tylsä ilmestys, mutta suunta muuttuu kahden ja puolen minuutin jälkeen, kun biisi muuttuu hetkeksi täysin koneelliseksi ja Kärtsy heittää leppoisat reggaet. Color TV on varsin veikeä kappale, joka jakautuu selkeästi kahteen eri osaan. Kertosäe on leppoisan I wanna be your color tv -lauseen toistelua, mutta sitä vastaan taistelevat muut lauluosuudet, jotka ovat täyttä örinää ja biisin kokonaisuus onkin varsin viehkeä ja tarttuva (on lähes pakko öristä itsekin mukana eli anteeksi, jos ääni on mennyt). The Stage oli aikoinaan Suomessa jonkinlainen hitti ja kyseessä on kyllä erittäin hyvä ja rauhallinen veto, jossa on tunnelmaa riittämiin. Waltari teki jo edellisellä So Fine! -albumilla yhteistyötä Angeleiden kanssa ja myös tässä albumissa he vierailevat yhdessä biisissä eli Jänkhässä. Jänkhä on menevä biisi, mutta oikeastaan vetovoima ei ole läheskään samanlaista kuin So Fine! -biisissä, joka on lähes legenda. One In The Line alkaa tunnelmallisella koneiden käytöllä, jonka jälkeen ensin vuoroon tulevat sähkökitarariffit ja sen jälkeen Kärtsyn räppi. Biisin jälkeen saadaan kuulostella pari minuuttia luonnon ihania ääniä (ja moottorisahaa). Luonnon äänien jälkeen siirrytään tämän albumin kaikkein dance-vetoisimpaan biisiin. Feel! sisältää loistavat konerytmit ja sen sähkökitarariffit nostavat puntit ilmaan. Kertosäe on loistokamaa ja lopussa kuultava hillitty kitarasoolo ei voisi juuri parempi olla. Connection on letkeä akustinen vedätys, mutta Real One aloittaa taas konemelodialla ja sähkökitarariffeillä. Real Onen ehdoton huipennus on veikeä kertosäe. Let´s Get Crucified on So Fine! -albumilta tuttua humoristista death metalia. Meininki on erittäin rankkaa ja örinä hallitsee. Väliin on pistetty mahtipontinen, mutta rauhallinen klassisen musiikin kohta. Tällaista erittäin rankkaa musiikkia ei yksinkertaisesti voi tehdä paremmin ja vetävämmin kuin tämä. Yli 7-minuuttinen Slow Thinking Street lopettaa albumin The Stagen tavoin hieman rauhallisemmin ja tyylikkäämmin. Big Bang on erittäin rakas albumi itselleni, mutta näin arvostelijan näkökulmasta se ei yllä kuitenkaan aivan kymppiin. Kokonaisuus on monipuolinen, mukana on todellisia superbiisejä eikä tyylillisesti musiikki voisi olla parempaa, mutta mukaan on eksynyt muutama vaisumpikin esitys, joissa kiistämättä on kuitenkin jokaisessa oma viehätyksensä. Jos biisi kokonaisuudessaan ei ole loistava, niin niissä on aina joku kohta, joka toimii todella hyvin. Hakemani asian voisi kiteyttää siihen, että kuitenkin valitsen mieluummin Big Bangilta jonkun tietyn biisin soimaan, kuin arvon umpimähkään minkä tahansa. Joka tapauksessa Big Bang on yksi suomalaisen rock-musiikin merkkipaaluista. Waltari on julkaissut Big Bangin jälkeen viisi albumia. Yhtye on pitänyt pari vuotta taukoa julkaisten ainoastaan yhden pienen painoksen vinyylin Back To Persepolis viime vuoden lopussa. Waltarin viimeisin albumi on Angeleiden kanssa tehty yhteislevy Channel Nordica vuonna 2000. Waltarin lisäksi Kärtsy Hatakka julkaisi K2-nimellä kaksi dance-singleä, jotka eivät menestyneet sen kummemmin, vaikka olivatkin vetäviä biisejä. Hatakka vieraili myös Bomfunk MC'sin esikoislevyllä (biisissä Sky´s The Limit) ja mies vastasi Max Payne -pelin loistavasta musiikista yhdessä Kimmo Kajaston kanssa. Myös kitaristi Jariot Lehtinen sooloili vuonna 2001. Kitaristi Roope Latvala ja rumpali Janne Parviainen siirtyivät soittamaan Sinergyyn. Waltari esiintyi Tshekissä kesällä kokoonpanolla Kärtsy Hatakka, Jariot Lehtinen, Sami Yli-Sirniö (kitara), Janne Immonen (koskettimet) ja Mika Järveläinen, joka on korvannut Parviaisen rumpalina. Yli-Sirniö oli pitkään poissa Waltarin riveistä, mutta hän palasi live-kokoonpanoon Channel Nordican jälkeen. Waltari muistetaan myös vuonna 1999 Jorma Uotisen kanssa tehdystä Evankeliumi-musikaalista, jota ei lupauksista huolimatta ole saatu julkaistua videona, dvd:nä tai cd:nä. Sen sijaan yhtye julkaisi vuonna 1996 albumin Yeah! Yeah! Die! Die! Death Metal Symphony In Deep C, joka oli vastaavanlainen erikoinen death metal -sinfonia. Vuonna 1998 yhtye hämmästytti ihmisiä julkaisemalla eurodancea lähentelevän singlen Walkin´ In The Neon, joka oli Illusion Raken remiksaama ja vokaaleista vastasi Magic Affairin Anita Davis. Alunperin Walking In The Neon oli peräisin levyltä Space Avenue, joka sisälsi myös coverin Rauli Badding Somerjoen Tähdet tähdet -biisistä ja Apocalyptican vierailun. Biisi sai single-julkaisun remixinä Decade-kokoelman myötä (onneksi remiksaus tehtiin ennen trance-aikakautta). Näistä Big Bangin jälkeisistä tapahtumista saa varmasti hyvän kuvan Waltarin ja Kärtsy Hatakan huikeasta monipuolisuudesta. Ei voi muuta kuin toivoa, että yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista yhtyeistä julkaisee pian uutta materiaalia. Ja uskonpa, että klassikkoarvosteluissa otetaan käsittelyyn vielä muitakin Waltarin levyjä.
Arvostelut
HaastattelutKotisivutUutiset28.10.2009 / Waltarin Kärtsy Hatakka ja BB-Kathy duetoivat 19.09.2009 / Waltari - Below Zero lokakuussa 22.04.2008 / Kärtsy Hatakka vahvistaa Silentiumia 19.03.2007 / Pain Of Salvation esiintyy Helsingissä 31.01.2007 / Waltarin levy ulos koko Euroopassa 19.01.2007 / Kuuntele uutta Waltaria |
|
