Vaikka Suomen singlelista on ollutkin lähikuukausina suorastaan aivan omituinen
tuntemattomia nimiä pursuileva vauhtilista, niin oli melkoisen rapea pommi, että
kotimaisen Bloodpitin debyyttisingle Out To Find You sinkaisi listaykköseksi.
Laulaja Matthau Mikojanin luotsaamalla ryhmällä on perusta kunnossa
tuottaja Jyrki Tuovisen johdolla. Out To Find You on juuri sellainen
perusvarma reteä teiniinkin uppoava rock-veto, josta ei löydä mitään vikaa, mutta ihan täydellisesti
se ei kolahdakaan. Vauhdikkaalle kertosäkeelle ja vokaaleille voi kuitenkin antaa
varauksettoman tukensa. Singlen b-puoli February Day´s Draught
on asteen verran mieluisampi biisi, jossa rauhallinen ilmaisu kohtaa
värikkään vaikkakin hillityn äänimaailman. B-puoli rohkaisee myös
nostamaan arvosanaa herttaiseen seiskaan.
Bloodpitin esikoisalbumi on luvassa syksyllä.