Apulanta: Pahempi toistaan (Levy-yhtiö)

Apulanta: Pahempi toistaan
01. Pahempi toistaan (singleversio)
02. Sisälle puhtauteen
03. Tyttö heikolla
04. Pahempi toistaan (siivottu)
4.27
3.18
3.18
4.24

Apulanta julkaisee hienoisesti uudistuneella miehistöllään uuden Kiila-albuminsa 16. maaliskuuta. Sitä ennen kaupoissa on tarjolla Pahempi toistaan -nimikkeellä liikkuvaa singleä. Biisi etenee kohtuullisen raskaan ja tehokkaan kitarariffin siivittämänä. Nyky-Apulannalle ominaisesti musiikkitaustasta on saatu erittäin elävä ja värikäs. Erinomaisissa sanoituksissa saatettaisiin käsitellä Israelin ja Palestiinan sotimisia (tai USA:n terroristien vastaista sotaa), mutta Apulannan tekstien merkityksistä ei koskaan voi olla aivan varma ja kyse voikin olla vain tylsemmästä parisuhdesodasta. Kertosäe on varsin tarttuva ja koko biisi on kaikilta osin aivan erinomaisen hyvä. Samaisesta kappaleesta on vielä siivottu singleversio, josta on napattu yksi pieni kirosana pois. Singlen b-puolina toimivat Sisälle puhtauteen ja Tyttö heikolla, joista paremmaksi yltää rankemmin runttaava Tyttö heikolla.

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä

Antti Niemelä (28.02.05)

Jaa tämä arvostelu Facebookissa

| Arvostelut |

11.11.08Kuutio (kuinka aurinko voitettiin)albumi7AN
15.03.07Eikä vielä ole edes iltaalbumi6AN
29.12.06Koneeseen kadonnutsingle8AN
28.08.05Armosingle7AN
27.04.05Uskosingle8AN
06.03.05Kiilaalbumi8AN
28.02.05Pahempi toistaansingle9AN
08.07.04Pudota epsingle8AN
20.11.03Singlet 1998 - 2003albumi9AN
16.12.02Hiekkaalbumi7AN
08.10.02Apulantaalbumi9AN
27.04.02Liikkuvat kuvatDVD7AN
15.11.01Syitä ja seurauksiaalbumi8AN
24.05.01Heinola 10albumi9AN

| Haastattelut |

08.08.2000

| Kotisivut |

www.apulanta.fi

| Artikkelit |

18.07.2008 / Provinssirock 2008 (video)

| Uutiset |

24.08.2009 / Apulanta keikkailee tiiviisti loppuvuoden

17.12.2008 / Apulannan kevät täynnä keikkoja

31.10.2008 / Apulannan Kuutiolle kultaa jo ennakkoon

30.09.2008 / Apulannan Kuutio kauppoihin marraskuussa

21.08.2008 / Apulannalta kymmenes albumi

04.07.2008 / Provinssirock 2008 (Apulanta, Pauli Hanhiniemi, YUP ja Ismo Alanko)

09.05.2008 / Apulanta julkaisee omakustanteen

19.12.2007 / Levy-yhtiö pitää taukoa

25.04.2007 / Apulannalle platinaa


Capnovalta webhotelli- ja laitesalipalvelut

Elokuvat / tv

Musiikki

Viihde

Ensi-illassa

Singlet

Albumit

Haastattelut

Pelit

Päivän luetuin arvostelu

Haku sivustosta


rss-syöte

Add to Google
|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2010 || info@findance.com