IrinanVastaukset on ollut jonkinlainen radiohitti
tässä alkuvuodesta ja sille seuraa pian jatkoa 21. maaliskuuta julkaistavan
albumin ja tämän Vahva-singlen myötä. Vahva on periaatteessa
aika vahvaa poppiaa, mutta se tuntuu kovasti edellisen biisin jatko-osalta ja lisäksi
se on kaikessa pari astetta heikompi. Sähkökitarassa olisi saanut olla
enemmän puhtia, mutta kosketinsoitin on ihan ok. Kertosäe toimii ihan
kivasti, mutta mieluummin kyllä pistää sen edellisen singlen soimaan.
Albumista voi odottaa ihan kelpoa kokonaisuutta.