Syna: Do You Feel? (Finity Recordings)

Syna: Do You Feel?
01. Radio edit
02. Original
03. Matti Kotala remix
04. Allende remix
05. Lume remix
06. Syna´s lost in love remix
3.39
8.34
9.03
9.07
8.47
8.20

Toni Kurkimäki, Mika Vuorela ja Timo Juuti julkaisivat Syna-projektinsa puitteissa toisen sinkkunsa Do You Feel?. Synan ensimmäinen esiintulo Face Of God -biisillä oli äärimmäisen upea ja se on noussut omissa kirjoissani jo selkeäksi klassikoksi.

Kahdeksan ja puolen minuutin originaalimuodossa Do You Feel? on hieno, elävä kokonaisuus, joka saa aikaiseksi vetovoimaa niin pianollaan, hillityllä hyräilyllään kuin synasoolollaankin. Radioversioon on saatu tiivistettyä onnistuneesti biisin hienoudet, mutta Synan versioista valitsee soittoon kaikkein mieluiten Face Of Godin tavoin breakbeatilla mellastavan Syna´s Lost In Love Remixin. Remiksaus on loppujen lopuksi kuitenkin niin erilainen kuin originaali, että molempia soittaa mielellään rinnakkain.

Sinkkua täydennetään kolmella kotimaisella remiksauksella. Matti Kotala, Lume ja Allende onnistuvat kukin mainiosti, mutta kukaan heistä ei saa aikaan samanlaista elävää otetta kuin originaali. Paras draivi herätetään henkiin Matti Kotalan näkemyksessä, mutta remiksauksista voi napata huoletta minkä tahansa.

Do You Feel? vankistaa Synan asemaa Suomen kuumimpana trance-tulokkaana, jos tässä vaiheessa enää voi tulokkaasta puhua.

arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti arvosanaelementti tyhjä tyhjä

Antti Niemelä (13.07.07)

Jaa tämä arvostelu Facebookissa

| Arvostelut |

10.11.09Clarity / And We Go Forwardsingle7AN
07.04.09Foreversingle8AN
13.07.07Do You Feel?single8AN
20.02.06Face Of Godsingle9AN

| Artistin remiksauksia |

06.08.09AyleonGlory Silencesingle8AN
11.03.09DJ OrionOne Sundaysingle9AN

| Haastattelut |

21.07.2007

| Kotisivut |

www.synamusic.com

| Artikkelit |

19.09.2007 / Fiksaatio - Seinäjoki 8.9.2007

| Uutiset |

20.07.2010 / Vaasan Tropiclandia kokoaa Suomen huippu-deejiit

18.12.2008 / Kuuntele Synan tuleva single Forever

05.12.2008 / Synan uusi video YouTubessa

05.09.2007 / Fiksaatio lankeaa Seinäjoelle

05.07.2007 / Kotimainen trance-ryhmä Syna julkaisee kakkossinkkunsa

14.02.2006 / Synan debyytti julkaisuun

Haku sivustosta

Elokuvat

Kolahtaako?


Victoria Silvstedt - Saturday Night

KYLLÄ    EI

Katso musiikkivideo täällä.

Singlearvostelut

Albumiarvostelut

Pelit

Haastattelut

Musiikkiuutiset

Elokuva/tv-uutiset

Viihdeuutiset

Päivän luetuin arvostelu

Foorumi


rss-syöte

Add to Google
|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2010 || info@findance.com