Gnarls Barkley: St. Elsewhere (Warner Music)
01. Go-go gadget gospel
02. Crazy
03. St. elsewhere
04. Gone daddy gone
05. Smiley faces
06. The boogie monster
07. Feng shui
08. Just a thought
09. Transformer
10. Who cares?
11. Online
12. Necromancer
13. Storm coming
14. The last time
2.19
2.58
2.30
2.27
3.05
2.50
1.26
3.42
2.17
2.27
1.48
2.57
3.07
3.25
Tässäpä kummallinen levy – siis minulle, henkilökohtaisesti. Mukana on erinomaista jälkeä omilla tuotoksillaan sekä vaikkapa Gorillazin kakkoslevyllä tehnyt hip hop -kultasormi Danger Mouse sekä Atlanta-skenen veteraani, täyteläisen soololevyn pari vuotta sitten julkaissut ”soul machine” Cee-Lo Green. (Radio Helsingin Maria Veitolalle ja muille tiedoksi: kyseessä ei siis ole takavuosien leikkikenttäräppäri Skee-Lo.)
Miehet ovat tehneet psykedeelisestä soulista ja vinksahtaneesta hip hopista sekoituksen, joka ei kuitenkaan vajoa oman eksentrisyytensä alle vaan tarttuu korvaan kuin onkiretkellä hairahtanut viehe. Gnarls Barkley –nimen taakse kätkeytyy kokonainen fiktiivinen tarina, artistit pukeutuvat teräsmiehiksi tai vaikkapa Kellopeli appelsiinin potilaiksi ja yhtyeen julkaisemat videot eivät ole olleet vähempää kuin loistavia. Eihän tässä paketissa ole mitään, mistä olla pitämättä. Mutta ei. Gnarls Barkley jättää minut edelleen suhteellisen kylmäksi.
Osasyy on, että toisin kuin lehdistössä on annettu ymmärtää, yhtyeessä ei ole musiikillisesti mitään kovin mullistavaa. Pikemminkin St. Elsewherellä kuuluu mustan Atlanta-soundin värikäs perintö miesten omista tekeleistä Outkastiin. Parhaimmillaan levy on toki kekseliäästi tuotettua leikkaa-ja-liimaa-soulia, jossa lauletaan mielenhäiriöistä ja möröistä; toisinaan, kuten kappaleessa Transformer, taas ylienergistä, sarjakuvamaista biittimanipulaatiota; hieman harvemmin tarjoillaan progressiivista räppiä.
Vaikka levy ei aivan suhteettomasti minua säväytäkään, singlebiisien jättisuosio kertoo, että yhdellä tai kahdella ihmisellä saattaa olla asiasta hieman erilainen näkemys. Ja koska minäkään en löydä albumista varsinaisesti mitään vikaa, tottelen tällä kertaa objektiivisen ajattelun kutsua ja annan sille hyvän arvosanan. Jos olet yksi niistä, joka tykästyi sinkkubiiseihin, levykään ei tuottane pettymystä.
Santtu Reinikainen (12.09.06)