Voi Seiska, minkä teit!



Moni on hieraissut tänään silmiään kassajonossa 7 päivää -lehden edessä. Kyseinen juorulehti, lempinimeltään Seiska, julkaisi tänään heti kansikuvassaan Lordista alias Tomi Putaansuusta seitsemän vuotta sitten otetun kuvan, jossa ei kasvojen osalta jätetä mitään arvailujen varaan. Tapaus hätkähdytti ainakin nuorta kansanosaa ja netissä alettiin heti puuhata boikottia lehteä kohtaan. Seiska julkaisi kuvat, vaikka Lordi nimenomaan pyysi kainona toiveenaan lehdistötilaisuudessa, että häntä kiitettäisiin euroviisuvoitosta siten, että hänen siviiliminänsä jätettäisiin rauhaan.

Oli jotenkin ymmärrettävää, kun heti Euroviisujen jälkeen Saksan Bild julkaisi samoja kymmenen vuotta sitten otettuja kuvia ja Aftonbladet heitti lehteensä Suomessa aiemmin juorulehdessä esitetyn kuvan. The Sun taas onnistui jotenkin kummallisesti sotkemaan Lordin Alexi Laihoon. Kyllähän Suomessakin saatettaisiin julkaista vaikkapa Marilyn Mansonista privaattikuvia, eikä kukaan siitä sen kummemmin hätkähtäisi. Kaiken tämänkin jälkeen Seiskan toiminta on kuitenkin aivan eri asia.

Mitäs, jos vuonna 1995 jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen jokin lehti olisi hehkuttanut kannessaan "Tässä on alaston Timo Jutila". Okei, kyseessä on ehkä kaukaa haettu vertauskuva, mutta mielestäni Seiskan temppua voi verrata samankaltaiseen yksityiselämän loukkaamiseen.

Tietenkin voidaan aina miettiä, että miksi kansa on aina vain hiljaa supissut mielessään, kun juorulehdet ovat loukanneet julkkisten yksityiselämää, ja nyt tällainen asia toimii jonkinlaisena viimeisenä pisarana. Itse asiassa juorulehdethän ovat viime vuosina vain kasvattaneet suosiotaan ja toisaalta Suomenkin juorulehdet ovat todella kilttejä verrattuna Englannin vastaaviin. Samanlainen tempaus olisi tehty myös Englannissa omaa lordia kohtaan. Muhammed-pilakuvat aiheuttivat suurta kohua maailmalla, Suomessa samanlaista boikottimielialaa aiheuttaakin nyt Lordin siviilikuvat. Näitä kahta asiaa on vaikea verrata toisiinsa, mutta olin jo pilakuvista sitä mieltä, että turha niillä on lähteä provosoimaan.

En itse halua välttämättä alkaa lietsoa minkäänlaista boikottimielialaa, koska en usko sellaiseen pitkällä aikajänteellä, mutta toivottavasti tämä episodi on yksi seikka, joka saa miettimään juorulehtien tarpeellisuutta. Onko julkkisten yksityiselämä todellakin niin kiinnostavaa? Voi kuitenkin olla, että Seiska tekee tämän viikon lehdellään vuoden parhaan myynnin ja se on aika surullista.


Antti Niemelä


Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Elokuvat / tv

Musiikki

Maailmalta

Viihde

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com