| Euroviisut 2006 - finaali |
Torstain tavoin tänään on taas tarjolla niin jääkiekon MM-kisoja
kuin euroviisukamppailuakin. Suomi kohtaa jääkiekon
MM-kisojen välierissä klo 16 Tshekin ja
illalla kymmenen aikaan TV2 siirtyy Ateenaan
seuraamaan Lordin edesottamuksia. Keitä
Lordi saa vastaansa Eurovisionin laulukilpailujen
finaalissa? Otin asiasta selvää ja heitin
biiseille tähdet oman mieleni mukaan yhdestä viiteen.
Tehtäväni ei ole siis ennustaa lopullisia järjestyksiä, koska
se olisi täysin mahdotonta näissä karkeloissa.
Kuten valitettavan usein Euroviisuista puhuttaessa biisit
ovat pääosin keskinkertaisia, mutta
Suomi, Liettua, Norja ja Romania onnistuvat nousemaan massasta
esille.
1. Sveitsi - Six4One: If We All Give A Little **
Kansainvälisessä Six4One-lauluryhmässä
Sveitsille hakee pisteitä mm. Alcazarin
Andreas Lundstedt. Ryhmän ainoa
sveitsiläinen on Claudia DŽAddio, joka hankki
kannuksensa MusicStar-kykyjenetsintäkisassa.
Itse biisi on kohtuullisen vaisua hidastelua.
Ei nolo, mutta ei myöskään herätä tunteita mihinkään suuntaan.
2. Moldova - Arsenium & Natalia Gordienko: Loca ***
Hajonneen O-Zonen laulaja Arsenium
kohtaa Millennium-yhtyeen keulakuvan
Natalia Gordienkon. Mallikas kertosäe
ja duetto onnistuu kohtuullisen mukavasti.
3. Israel - Eddie Butler: Together We Are One *
Suuria tunteita haetaan rauhallisella
biisillä, mutta amerikkalaissyntyinen
mies ei sulata sydäntäni, vaan
saa aikaiseksi lähinnä ärsytystä kliseisellä
viisullaan.
4. Latvia - Cosmos: I Hear Your Heart ***
Latvian Cosmos on
Euroviisuhistorian ensimmäinen
a cappella -esiintyjä.
Erottuu ilman muuta joukosta ja ajoittain
jopa oivallisesti, mutta kuusikko
onnistuu myös ärsyttämään.
5. Norja - Christine Guldbrandsen: Alvedansen ****
Yksi joukon parhaista. Norjaksi vedetty
biisi nostaa hienosti esille tunnelmallisuutta
ja kansanlauluelementtejä.
6. Espanja - Las Ketchup: Bloody Mary **
Ketsuppilaulullaan maailman hetkeksi valloittanut
tyttönelikko ei vakuuta edustusbiisillään.
Musiikkitausta olisi ihan ok, mutta tyttöjen
laulu ei kuulosta ollenkaan hyvältä.
7. Malta - Fabrizio Faniello: I Do ***
Miekkonen pistää tiukempaa tanssipop-biittiä
peliin ja jo tällaisilla soundeilla
erottuu joukosta. Itse biisi ei ole kuitenkaan
mikään muurinmuurtaja.
8. Saksa - Texas Lightning: No No Never ***
Saksa yllättää country-biisillä, jota
voi kuvailla vain kahdella kirjaimella: ok.
Ei sen kummempaa.
9. Tanska - Sidsel Ben Semmane: Twist Of Love **
Tanskan edustaja heittää vahvasti laulettua
kitarapoppia, mutta biisi ei ole oikein
mistään kotoisin, mitä nyt kitarasoolo
sitä hieman piristää.
10. Venäjä - Dima Bilan: Never Let You Go ***
Peruspoppia, mutta kertosäkeessä on
mukava ote. Naisia ainakin hurmataan,
tai sitten ei.
11. EJT Makedonia - Elena Risteska: Ninanajna ***
Napakka kertosäe, joka voi vetää jonkun mukaansa.
Tämän vuoden perustavaraa.
12. Romania - Mihai Traistariu: Tornero ****
Kunnon tanssipoppia hyvin konesoundein
ja vetävän kertosäkeen kera.
Musiikin puolesta tämän vuoden paras
biisi Lordin kanssa. Tornero on niitä harvoja
biisejä, joita saattaisin kehaista Euroviisujen
ulkopuolisissakin karkeloissa.
13. Bosnia-Hertsegovina - Hari Mata Hari: Lejla **
Tylsä hidastelu, joka pyrkii
suureen tunnelmointiin, mutta
saa täällä päässä aikaan vain irvistystä.
14. Liettua - LT United: We Are The Winners ****
Herättää aivan varmasti tunteita puoleen tai toiseen.
Itselleni tämän huumoribiisin ote uppoaa
aivan täydellisesti. Myös semifinaaleissa nähty
lavashow oli mainio varsinkin kekkos-wannaben osalta.
Moni piti kuitenkin jostain syystä
yllätyksenä, että Liettua pääsi finaaliin.
15. Iso-Britannia - Daz Sampson: Teenage Life **
On niin lapsikuoroa kuin räppiäkin. Erottuu
siten kyllä joukosta, mutta ei tätä kuunnella jaksa.
16. Kreikka - Anna Vissi: Everything **
Kyproslainen Anna Vissi huudattaa
tänään kotiyleisöä. Voisiko joku kuitenkin kertoa
kreikkalaisyleisölle, että peruspoppaava biisi
ei ole mistään kotoisin.
17. Suomi - Lordi: Hard Rock Hallelujah ****
Erottuu kaikkein jyrkimmin joukosta
hirviöasuillaan ja rankemman tyylinsä puolesta.
Biisi ei ole valitettavasti parasta Lordia, mutta
näissä karkeloissa selvästi porukan kermaa.
Saattaapi olla, että Romanian biisi on asteen verran
tarttuvampi, mutta arvatkaapa kumpaa kannatan tänä iltana.
18. Ukraina - Tina Karol: Show Me Your Love ***
Kertosäe ja vauhdikas musiikkitausta nostavat biisiä
monien muiden yläpuolelle, mutta kyllä tyttönen on sen
verran Shakira-kopio, että vähän jo hymyilyttää.
19. Ranska - Virginie Pouchain: Il était temps **
Ranskan edustaja laulaa - yllätys yllätys - ranskaksi.
Vaisu hidastelu, joka voi saada ydintä hyvän laulajan
myötä, mutta ei biisi enää tuosta paremmaksi muutu.
20. Kroatia - Severina: Moja Stikla *
Apua, tältä olisin välttynyt, jos en olisi
kirjoittanut tätä katsausta. Katso itse ja
ihastu tai kauhistu.
21. Irlanti - Brian Kennedy: Every Song Is A Cry For Love **
Musiikkityylinä mies ja kitara, mutta parempi olisi laittaa
mies maitojunalla takaisin kotikonnuilleen ja toivottaa
tervetulleeksi sitten, kun on esittää vähän vähemmän kliseinen
biisi.
22. Ruotsi - Carola: Invincible **
Täysin käsittämätöntä, että tällaista roskaa pidetään
näiden kisojen ennakkosuosikkina. Vahva laulaja ja todellakin
Euroviisu-tyylinen biisi, mutta että voittaja. Luottamus
ihmiskuntaan musiikillisessa mielessä voi mennä tänä iltana.
23. Turkki - Sibel Tüzün: Super Star ***
En kyllä hurmaantunut laulajaan ja hänen kiekaisuihin, mutta
kertosäkeen puolesta biisi voisi ehkä menestyäkin.
24. Armenia - Andre: Without Your Love ***
Armenia debytoi onnistuneesti Euroviisuissa
ja etniset sävyt saavatkin mukavasti puhtia
Andren esittämään biisiin.
Antti Niemelä