Scooter Oulun Teatrialla

Jo 16 vuotta kasassa pysynyt ja 14 studioalbumia julkaissut Scooter on edelleen kova sana kotimaassaan Saksassa, mutta myös Suomessa poppoolla on edelleen oma vakiintunut fanikuntansa. Tänä vuonna H.P. Baxxterin, Rick J. Jordanin ja Michael Simonin muodostaman yhtyeen keikkaenergiasta saatiin esimakua jo Himoksen juhannusfestareilla, ja jatkoa olikin luvassa heti muutaman kuukauden sisään Ouluun sijoittuneelle klubikeikalle. Teatrian mukavasta koosta johtuen odotukset olivat keskimääräistä festarirykäisyä korkeammalla, ja pohjoisesta sijainnistaan huolimatta paikalle oli päässyt kohtalaisesti yleisöäkin.

Lavan edusta alkoi täyttyä pikku hiljaa suunnilleen puolta tuntia ennen oletettua alkamisaikaa. Yleisö oli ennakkoon varsin hyvissä fiiliksissä ja riittävät pohjat tai muuten vaan innostunut ilmapiiri saivat osan porukasta hyräilemään töttötöttödödöttöötä ja jee-ee-ee-aata, eli ainakin Maria (I Like It Loud) ja One (Always Hardcore) olivat jääneet mieleen. 23.30 alkavaksi merkitty keikka käynnistyikin siedettävän odottelun jälkeen puolilta öin ilman lämmittelyjä, ellei sellaiseksi lasketa hallin tanssilattian puolella jytännyttä ysäripainotteista tanssimusiikkia.

Biisiputki potkaistiin käyntiin uusimman albumin Stealth-introlla ja H.P:n lyhyiden tervetuliastoivotusten jälkeen kuultiin pari muutakin biisiä Under The Radar Over The Topilta. J’Adore Hardcore ja Stuck On Replay saivatkin yleisöön vipinää ja noin kymmenen metrin päässä lavan reunasta alkoi melkein tehdä tiukkaa näköyhteyden kanssa, kun jokunen tusina digikameraa tai kamerakännykkää nousi tallentamaan keikkaa käsivaralta. Lavalla tuttuun tapaansa heiluvan H.P.:n lisäksi mukaan saatiin myös kaksi miespuolista tanssijaa, jotka vetivät jumpstyle-kuvioita Jumping All Over The Worldin ja parin muun samannimiseltä albumilta napatun kappaleen tahdissa.

Vanhemmasta tuotannosta saatiin mukaan juuri ne yleisön toivomat, yhteislauluun innoittavat Maria (I Like It Loud) ja One (Always Hardcore), sekä hyvin toimineet Fuck The Millennium, Nessaja ja Endless Summer. Edellä mainittujen jumpstyle-miekkosten lisäksi lavalla piipahti myös kaksi vaaleahiuksista naistanssijaa, ja viimeisten kappaleiden, pikaiseksi encoreksi säästetyt How Much Is The Fish, Hyper Hyper ja Move Your Ass, aikana kaikki neljä vetivät vielä pienimuotoista yhteistä koreografiaa.

Keikan visuaalinen anti oli pitkälti H.P.:n ja tanssijoiden varassa, sillä pyrotekniikkaa ei nähty lainkaan, vaan tunnelmaa luotiin perinteiseen tapaan valotehosteilla ja säästeliäästi käytetyllä savukoneella. Call Me Mañanan ja How Much Is The Fishin aikana myös Rick pääsi pariin kertaan ääneen kertosäkeessä, aivan samoin kuin jo kymmenisen vuotta julkaistulla Encore: Live And Directillä, mutta Michaelin hommaksi jäi vain hengailla Rickin tapaan koskettimiensa takana.

Yleisö oli varsin hyvässä vedossa, sillä hyppimistä ja käsien heiluttamista nähtiin koko keikan ajan, ja energiaa riitti vielä puolisen tuntia viimeisen biisin loppumisen jälkeen, kun lavan edustan porukka yritti saada aikaan toisen encoren. Järjestyshäiriöitä ei näkynyt, mitä nyt joku neropatti heitti H.P.:n suuntaan energiajuomatölkin, joka ei kuitenkaan osunut. Keikkapaikkana Teatrian tilava tehdashalli toimi mainiosti, sillä sekaan mahtui mukavasti, eikä Roskilde-efektiä tarvinnut pelätä missään vaiheessa.

Tunnin mittaisen keikan jälkeen jäi lopulta hiukan sellainen vaikutelma, että biisejä kuultiin sangen kattavasti koko yhtyeen uran ajalta, mutta enimmäkseen virkamiesmäisen rutinoidusti esitettynä. H.P.:n keikkakunto oli edelleen kova, sillä pienestä hikoilusta huolimatta mies jaksaa vielä 44-vuotiaanakin pysyä lavalla jatkuvassa liikkeessä ja heitellä tuttuja välispiikkejä yleisölle. Ehkäpä lämmittelybändin puute ja poissaolollaan loistanut fanitavaran myynti keikan jälkeen vaikuttivat asiaan, tai sitten se, että trion mielessä oli jo seuraavan päivän keikka Tanskassa, mutta tuntui että hommat käytiin vain hoitamassa ammattitaidolla pakettiin ja lähdettiin sen jälkeen jatkamaan matkaa. Toivottavasti Scooterin seuraavalla Suomeen suuntautuvalla klubikeikalla, sikäli jos sellainen vielä tulee, olisi hiukan kiireettömämpi fiilis.

Teksti: Olli Riihimäki