Bryan Adams, Tampere

Tampereen Stadionille ilmaantui hiljakseen väkeä viileästä kevätsäästä huolimatta. Ehkä juuri sen vuoksi suurta yleisöryntäystä ei nähty heti porttien auettua, ja kaikki katsomot ammottivat vielä tyhjyyttään. Ainoastaan keskuskentälle alkoi kasaantua hieman ihmisiä, innokkaita faneja, jotka halusivat nähdä ihkaelävänä idolinsa, pitkän linjan rokkari Bryan Adamsin.

Kesäkauden ensimmäinen suurkonsertti ei olisi voinut saada surkeampaa keliä osakseen. Kylmyys, synkän tumma taivas ja sieltä tihkuttava sade loivat ulkoilmakonsertille aikalailla huonot puitteet. Valtaosa yleisöstä olikin varustautunut sadetakkiin ja onneksi kentän laidalta sai ostaa lämmintä purtavaa. Kaiuttimista hiljaisella soiva taustamusiikki suolsi muun muassa U2:ta tahdittamaan odottelua ja fanituotteiden shoppailua.

Varttia yli kuusi muhevan intron tärisyttäessä pisarat pois subbaririvistöjen päältä lavarakennelman valtasi kotimainen The Giant Leap. Lämppäribändin roolissa soitteleva orkesteri sai heti meininkiä aikaiseksi pitkälti energisen laulajansa Sebastian Rejmanin ansiosta. Mahtava soittopaikka stadionilla tarjosi selkeästi pojille hyvän fiiliksen ja roimasti näyttämisenhalua, sillä orkesteri veti täysillä ja revitteli enemmän kuin normaalikeikoillaan yleensä. Hyvin vedetyt rock-coverit saivat kuitenkin väistyä bändin joutuessa lopettamaan keikkansa aiottua aikaisemmin. Lämppärin rooli ehti kestää vain puolisen tuntia, mutta kyllähän sillä kivasti sai yleisöön energiaa ainakin eturiveissä, joista löytyi myös The Giant Leapin ikiomia faneja.

Tässä vaiheessa yleisön määrä oli ehtinyt kasvaa moninkertaiseksi, ja etenkin katettu istumakatsomo näytti lähes täydeltä. Tyylikkäästi aikataulustaan myöhässä saapui vihdoin paikalle odotettu käheä-ääninen Bryan Adams yhtyeensä kanssa. Setti aloitettiin läpimurtoalbumin One Night Love Affairilla, ja melko pian tunnelmoitiin hienon, Spirit-piirretyn tunnari Here I Am -balladin fiiliksessä. Setin alkupuolelle mahtui myös muun muassa klassikko Can’t Stop This Thing We Started, joka piti yleisön hereillä, joskin silti kovin hiljaisena.

Let’s Make A Night To Remember, 18 Till I Die ja erittäin perinteinen bryanadamsmainen rallattelu Back To You johdattelivat eteenpäin, hetkeen, joka tuli tavallaan yllätyksenä tässä välissä: kaikkien odottama ikivihreä kesäklassikko Summer Of ’69 ja sen tutut kitarasoinnut. Sooloilla leikittelevä livevetäisy pitkitti klassikon mukavasti sen ansaitsemaan mittaan huomattavasti normaalia albumiversiota pidemmäksi, ja samalla muotilla pidennettiin koko sitä seuraava hittikavalkadikin. Tosin sen kaikkein suurimman bilehitin perään olisi voinut soittaa jotain muuta kuin hitaammasta päästä olevan ja muutenkin ylipitkän Everything I Do (I Do It For You) -rakkauslaulun, jonka jälkeen menoa nostettiin taas vuorostaan nopeammalla Cuts Like A Knifellä. Niin Bryan Adams kuin myös toinen kitaristi Keith Scott tykkäsivät leikkiä instrumenteillään, ja irtosihan Scottilta melkoisia virtuoositemppuja taitavan soitannan lomassa.

Oikeastaan koko konsertin viihdyttävintä antia olivat Adamsin improvisoimat showjutut ja huumorinkukkaset. Yleisöstä ei oikein lähtenyt sitten millään ääntä, ja siitähän artisti sai väännettyä vitsin jos toisenkin. Mies myös innostui nappaamaan suurille videoscreeneille kuvaa reaaliajassa välittävän videokuvaajan kameran, ja sohimaan sillä yleisöä kuin sattumanvaraisesti, mutta löytäen kuitenkin nopeasti kuvan kohteeksi erään naishenkilön pahvilappunsa kanssa. Lappuun oli kirjoitettu näpsäkästi seuraavan biisin nimi, ja sen kautta niin fania kuin muutakin yleisöä kannustettiin panemaan tanssiksi She’s Only Happy When She’s Dancingin tahtiin.

It’s Only Love ja Remember päättyivät konsertin mielenkiintoisimpaan osuuteen, kun artisti kertoi järjestävänsä pienen tositeevee-osuuden. Yleisön joukosta etsittiin vapaaehtoista ja innokkaimmin hyppinyt Minna valittiin tehtävään, jossa piti esittää lavalla duetto Bryanin kanssa. Biisinä toimi alunperin Melanie C:n kanssa tehty kappale Baby When You’re Gone, joka sujuikin Minnalta loistavasti. Tilannekomiikkaa ja hauskaa huumoria saatiin kuulla tässäkin yhteydessä.

Illan toinen odotettu veto tuli sekin melko omituisessa välissä, mutta useat pariskunnat kyllä saatiin lemmiskelemään Heavenin tahdissa kuin kouludiscon viimeisillä hitailla. Tämä lienee yksi niitä historian klassisimpia slovareita, joiden kuuleminen (ja tanssiminen) live-artistin keikalla on vain koettava. Tähän lauluun ei kuitenkaan tuotu mitään uutta, vaan kappale kuultiin täysin perinteisessä asussaan ja ihan hyvä niin. Sen perään Only Thing That Looks Good On Me Is You ja se olikin yllättäen sitten siinä. Muusikot vain heiluttelivat poistuessaan lavalta, ja tietysti tässä vaiheessa hätäisimmät yleisössä jo kipittivät kotiinsa pakoon taivaalta yhä tihkuttelevaa sadetta.

Encoreja kuultiin mukavasti viisin kappalein. Arvoisensa klassikko Run To You sai seurakseen astetta simppelimmät kappaleet You’ve Been A Friend To Me (Disney-leffasta Old Dogs) ja positiivisen lallattelun Cloud No. 9, jonka tahtiin koko yleisö viimein innostui heiluttelemaan käsiä. No, parempi myöhään kuin milloinkaan, ja kannattihan se, kun bändin poistuessa Bryan jäi vielä vetämään kaksi akustista versiota yksinään kitaran ja huuliharpun voimin. Straight From The Heart ja (alunperin Rod Stewartin ja Stingin kanssa esitetty) All For Love toimivat aivan loistavasti akustisina. Suuresta äänentoistolaitteistosta olikin kiintoisaa kuunnella vaihteeksi näin herkkää ja yksinkertaista musisointia, jossa jokainen yksittäinen sointu tuntui koko stadionin kokoiselta.

Adams hoiti tonttinsa ammattimiehen ottein ja voitti lopulta yleisön puolelleen, vaikka suomalaiset kovin nihkeästi välillä käyttäytyivätkin. Vaisu yleisö olisi kyllä voinut antaa enemmänkin elonmerkkejä itsestään. Missä olivat kiljunta-aallot? Klassikkojen lähtiessä soimaan tunnelmaa olisi kohottanut huomattavasti, jos faneista olisi lähtenyt enemmän ääntä. Konsertissahan siellä oltiin eikä hautajaisissa. Artistin heittämä huumori oli hyvinkin paikallaan, ja ilman sitä konsertti olisi ollut kaikkiaan hieman puuduttava. Biisiannos oli runsaan kaksituntisen mittaisena juuri sopiva, tarjotessaan yleisölle varman päälle ne suurimmat ja tunnetuimmat hitit, joita kaikki olivat tulleet kuulemaankin.

Teksti ja kuvat: Markku Pajulahti