Himos Festival 2009


Himosfestival oli tämän vuoden menestynein juhannusfestivaali, joka onnistui myymään loppuun lippunsa perjantaina ja lauantaina. Tällä kertaa festivaali luotti suomalaiseen antiin terästettynä saksalaisella Scooterilla ja se toimi. Juhlijoilla oli todella hauskaa, mutta tunnelma oli rauhallinen: omiin silmiin ei kantautunut ainuttakaan järjestyshäiriötä.


Ensimmäisen päivän selkeä yleisötäky oli Eppu Normaali, joka ei vakuuttanut esiintymisellään. Yleisö otti toki yhtyeen loistavasti vastaan ja hurmaantui tutuista hiteistä, mutta tunnelma oli silti vaisu. Tuntemattomat biisit eivät innostaneet kuin eturiviä: esimerkiksi loistavasti juhannukseen sopiva Viinaa tsat tsat tsaa jätti yleisön kylmäksi. Torstain huipuiksi onkin helppo asettaa Stratovarius ja huippuenerginen Disco Ensemble.


Tuhkalehdolla oli epäkiitollinen tehtävä aloittaa perjantaipäivä kakkoslavalla. Yleisöä oli nimittäin saapunut lavan eteen näinkin massiivisessa tapahtumassa vain alle parikymmentä. Omaa tuntematonta materiaalia enemmän muistijälkiä jättivät Billy Idol -cover ja Suomi-iskelmä-potpuri. Movetron ja Waldo's People vastasivat perjantaina dance-musiikkiannista. Movetron sai liveen enemmän henkeä, mutta toisaalta Euroviisu-kävijämme hallitsi erinomaisesti dancen esittämisen live-yhtyeen voimin. Huippuhetkinä mainittakoon Movetronin aina hurjasti yleisöön vetoava Romeo ja Julia sekä Waldo's Peoplen Apulanta-cover Anna mulle piiskaa. Kotiteollisuuden välispiikkikomiikkaesityksen jälkeen näytti muille närhen munat: ehdottomasti koko festivaalin paras keikka, joka otti yleisönsä erittäin vahvasti.


Lauantai tarjosi tähtiä Cheekistä CMX:ään ja illan päättäneeseen Tehosekoittimeen, mutta ehdoton kohokohta oli kuitenkin Scooter, joka näytti jälleen mallia kuinka yleisö otetaan haltuun. H.P. Baxxter hallitseekin huudatuksen, mutta ongelma oli taustoissa, jotka eivät tarjonneet live-henkeä siinä määrin kuin saksalaisyhtye on parhaimmillaan takonut. Keikkamateriaali keskittyi myös aivan liikaa uusiin biiseihin, jotka kuitenkin saivat hämmästyttävällä tavalla yleisön innostumaan. Lauantaina huomattavasti parempaa liveä tarjosi esimerkiksi Popeda, jonka laulaja Pate Mustajärvi osoitti jälleen olevansa äärimmäisen karismaattinen keulahahmo ja soolobiisi Ukkometso huipensi keikan. Apulanta hallitsi yleisönsä lukuisilla, tutuilla biiseillään, mutta hieman väsynyt live kaipaisi jo kasvojenkohotusta.

Himosfestival jätti erittäin maukkaan jälkimaun ja erityisesti järjestelyt ansaitsevat suuren kiitoksen. 24. - 26. kesäkuuta 2010 Himoksella kajahtaa jälleen!

Antti Niemelä (kuvat: Noora Paananen)


Suosituimmat

Mainoksia

Vuokraa auto viikonlopuksi, alkaen 39,33 € / vrk

Musiikki

Maailmalta

Viihde

Elokuvat / tv

Ensi-illassa

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com