| Euroviisut 2006 - Joko nyt? |
Olen tänään erikoislaatuisessa tilanteessa. Joudun valitsemaan Euroviisukarsintojen
ja jääkiekon MM-kisojen Suomen puolivälieräottelun väliltä.
Jos olisin ajatellut tällaista tilannetta vuosi sitten, niin valinta
olisi ollut täysin selvä, jääkiekkoa katsotaan. Tiedossa
on kuitenkin Lordin ansiosta kiinnostavimmat Euroviisut
koskaan, joten tänään kuunnellaankin musiikkia.
Valintaa toki helpottaa Suomea selvästi ennalta heikompi vastustaja
Valko-Venäjä ja peli voi olla jopa käytännössä ratkennut jo siinä vaiheessa, kun
lähetys Ateenasta starttaa.
Vuosien varrella iltapäivälehdissä on nähty kaikenlaisia hehkutuksia.
CatCatia pidettiin aikoinaan jopa ennakkosuosikkina, kun oliko jopa
ulkomaalainen toimittaja heitä sivulauseessa kehunut.
Suomessa oltiinkin aikoinaan kovin tohkeissaan, jos edes joku
ulkomaalainen kehui edustajaamme ja sen pohjalta vedettiin
vaikka minkälaista hypeä.
Nyt tilanne on täysin erilainen. Lordi on saanut mukavasti
palstatilaa ja huomiota ulkomailla ja itse tapahtumassa
yhtye erottuu todella jyrkästi muusta tarjonnasta,
eikä vain hirviöasujen myötä.
Hard Rock Hallelujah ei ole missään tapauksessa parasta Lordia, mutta
Euroviisutasolla kyseessä on melkoinen helmi.
Ylilyöntejä on nähty molemmissa leireissä sekä Lordin vastustajilta
että kannattajilta. Lordin valintaan kohdistuvan
kritiikin ymmärtää kyllä siinä mielessä, että monet ovat tottuneet
perinteiseen suomalaiseen vaihtoehtoon. Eihän Idolsiakaan
voita mikään humppapappa.
Kritiikki menee överiksi
siinä vaiheessa, kun Lordiin yhdistetään saatananpalvonta tai väitetään, että
Lordin myötä menee myös Suomen maine. Euroviisuissa on nimittäin vuosien varrella nähty
niin naurettavia ja ala-arvoisia esityksiä, esimerkkinä mainittakoon
vaikka itselleni ikimuistoinen Israelin esitys vuodelta 2000 (Ping Pong
- Sa´ me´ akh (Be Happy)). Kyseessä oli todella nolo esitys, mutta
menettikö Israel maineensa tämän biisin myötä? Lordissa ei noloudelle
edes ole sijaa.
Lordin kannattajajoukossakin on kuitenkin havaittavissa pientä ylilyöntiä.
Esimerkiksi Radio Suomen haukkuminen siitä, ettei siellä soiteta
biisiä, on aivan turhaa. Ei YleX:kään olisi ottanut Tomi Metsäkedon
kappaletta soittolistalleen, vaikka se olisi edustanut Suomea.
Samaten Lordin kannattajasivuston votelordi.orgin Euroviisujen leimaaminen
pelkäksi vitsiksi herätti ärsytystä. En väitä, että olisin
itsekään ollut Euroviisuista koskaan kiinnostunut kokonaisuutena. Vaikka
mukaan mahtuukin yleensä vain vajaat viisi mielenkiintoisempaa kappaletta, niin
Euroviisuilla on oma paikkansa musiikkimaailmassa. Votelordi.orgin asennetta
voisi verrata tilanteeseen, jossa eduskuntavaaliehdokkaalle tehdään
kannattajasivusto, joka haukkuu eduskunnan pelkäksi vitsiksi, mutta
haluaa silti ehdokkaansa mukaan vaikuttamaan.
Kävi miten kävi, Lordi on jo voittanut. Yhtyeen saama promootio on ollut
valtavaa ja uskoisin, että uusi levy julkaistaan Euroviisujen jälkeen
varmasti ympäri Euroopan. Lordi ei ole Euroviisuja varten kasattu projekti,
vaan yhtye, jolla on historia ja jolla on entistä kirkkaampi tulevaisuus.
Juuri tämä on yksi tekijä, minkä takia Lordilla voi olla edessään
pidempi elinkaari kuin yleensä Euroviisujen yhteydessä esiin tulevilla
artisteilla.
Semifinaali (lue karsinnat) käydään siis tänään torstaina klo 22.00 ja finaali lauantaina
samaan aikaan. Mikään ei ole ikinä täysin varmaa, mutta
voin sanoa, että melkoinen hämmästyksen ilme on tänään kasvoilla, jos
Lordi ei pääse karsinnasta finaaliin. Finaalissa voi käydä sitten
ihan miten vain, mutta sanotaanko niin, että vapise Marion Rung
ja kaikkien aikojen paras kuudes sija. Ajatelkaapa, miten Suomi
sekoaisi, jos viikonloppuna juhlittaisiinkin sekä Euroviisuvoittoa
että jääkiekon MM-kultaa...
Antti Niemelä