| Suomen Euroviisukarsinnat 1.3.2008 - finaali |


Lauantaina 1. maaliskuuta käydään odotettu Euroviisukarsinnan finaali, jossa selviää Suomen ehdokas Euroviisuihin, jotka järjestetään toukokuussa Serbiassa. Kahdestatoista ehdokkaasta kuusi pääsi suoraan finaaliin, eikä ennen finaalipäivää ole tiedossa ketkä kaksi artistia pääsee ”toisen mahdollisuuden” kautta kisaamaan lopullisessa finaalissa. Näin ollen en laske mukaan tässä analyysissa kuin kuusi suoraan finaaliin päässyttä ehdokasta. Turhaa jeesustelua tuollainen villi kortti –systeemi.

Tämän vuoden finaalissa miehisyys on rautaa. Raavaita miehiä tarpeen tullen ilman paitaa, mutta ei-niin-miehekkäästi korkealta ja kovaa esiintyen. Konkari-veteraani, jonka ääni hyydyttää Suomen nykytalviset virtaavat joet ikiroutaan vahvalla karsimallaan. Tyylikäs pukumies, jonka etuus ja samaan aikaan heikkous on tuntemattomuus. Karvanaama, joka kestää tyttäreltä äidille ja jopa mummoille. Mukaan mahtuu myös naisten vaatteisiin mieltynyt värikäs riikinkukko, joka levittää siipensä täyttäen koko lavan erilaisuudellaan. Jokaiselle on tarjolla siis omanlaisia uroksia. Miehisellä kentällä ratsastaa räväkän naisen tähdittämä trio, jossa tosin taustalla patsaan lailla seisovat alfaurokset.

Kristian Meurman tuli esille Idols -kisassa ja debyyttilevy sisälsi covereita laidasta laitaan. Tunteita koskettavasti ravistellut ikäistään varmemmalta lavalla vaikuttava Meurman teki itse edustuskappaleensa. Jos en sua saa on rauhallinen kappale, jonka tekijätiedoista tosiaan heruu suurimmat kunnioitukset. Nuorehkon kaverin ralli jää tosin toisesta samankaltaisesta, Kari Tapion Valaise yöstä. Kari Tapion sinivalkoinen ääni on ilostuttanut jo monella vuosikymmenellä suomalaisia, eikä veteraani ole voinut välttyä uusilta faneiltakaan. Hänestä ei voi olla pitämättä, jos vähänkään iskelmämusiikki kolahtaa. Hitaasti lämmennyt Valaise yö on komea kappale, mutta Suomi & iskelmä Euroviisuissa ei ole enää 2000-luvulla toimiva yhdistelmä.

Dancerintamalla on vuosittain monia ehdokkaita Euroviisuissa. Uskoisin, että esimerkiksi Valko-Venäjä, Romania ja Ukraina panostavat jälleen kyseiseen tyylilajiin. Suomen finaalissa tuossa genressä kilpailevat Movetron ja Cristal Snow. Ei ole epäilystä kumpi on nainen, vaikka molempien esiintymisasut saattavat muistuttaa toisiaan. Ensin mainitun Cupido on euromuottiin sopivaa mielekästä tykitystä vetävin naisvokaalein ja Snow’n Can’t Save Me muistuttaa kotimaisten maailmallakin valloitusta tehneiden kappaletta. Ehkä tekijätiimin puolella on syy tähän.. Kummallakin viisulla on omat ystävänsä, ja miksei samaten pitäisi molemmista, onhan niissä mukavaa jytää.

Ilman Lordia olisi tuskin Teräsbetoni lähtenyt viisuihin mukaan. Tosin tuskin Teräsbetoni itsekään kaikkea liian tosissaan ota, ja onhan joidenkin vääräleukojen mielestä koko viisutouhu sitä itseään. Onneksi ennakkoluuloja kumotaan tämän tästä, ja senpä takia Suomellakin on oiva ehdokas pistää kisoihin. Jos Teräsbetoni saa kiittää hirviöbändiä, saa Mikael Konttinen esittää kiitoksensa maanäidille. Linnan juhlista alkanut mielenkiinto artistia kohtaan johti levytyssopimukseen ja Euroviisuehdokkuuteen. Kun kappaleen tekijäksi saatiin ammattimainen säveltäjämaestro on Konttinen sinänsä vahva ehdokas, vaikka itse onkin kohtalaisen tuntematon.

Enempää turhia lätisemättä, heitän loppuun rankingin finaalin osalta. Kärjen osalta tulee olemaan tiukkaa, kun kunkin artistin fanit pistävät joko mustat, vaaleanpunaiset tai retrot kännykkänsä vilkkumaan. Ranking menee näin: 1. Missä miehet ratsastaa 2. Cupido 3. Valaise yö 4. Milloin 5. Can’t Save Me 6. Jos en sua saa

Ari-Pekka Kankaanpää


Artistihaku

Kolahtaako?


Jole: The Secret Of Monkey Island

KYLLÄ    EI

Kuuntele biisiä täällä.

Uutiset

Haastattelut

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Päivän luetuin arvostelu

Foorumi

Lukijan sana

Power Play by ThiefRaider

Da Tweekaz - Crowsong
Braincreator - Take Me To Your Brain
Bert Heerink - Burning Heart (2007 DJ Maurice Remix)
DCX - Don´t Break My Heart
Макsим - Отпускаю (DJ Fantan & DJ Anto_N Remix)
DCX - The Choice is Yours
4 Skips - Love And Sunshine (4 Skips Remix)
Axel Coon - Mayday
Макsим - Знаешь ли ты
DCX - Fortune & Fate

rss-syöte

Add to Google

Add to Netvibes

|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com