Matisyahu, Nosturi 8.5.2006

Tässäpä konsepti, joka on saanut vähemmän kuin yllättäen maailman mediat säntäilemään New Yorkin Brooklyniin. Kerrataanpa vielä: Matisyahu on perinneasuihin – joskin trendikkäästi hiukan löysiin sellaisiin – pukeutuva, poskipartainen ja kipa-päinen valkoinen ortodoksijuutalainen reggaeartisti Yhdysvalloista. Niin sanottua novelty-arvoa siis löytyy roppakaupalla, ja miehen ei tarvitse ainakaan pelätä hukkuvansa massaan. Mutta onko kyse pelkästä kikasta? Sitä olin lähtenyt selvittämään Nosturiin.

Kikka tai ei, on täysin poikkeuksellista, että Jenkkien Billboard-listan kärkipäässä samanaikaisesti keikkuva artisti tai bändi saapuu Suomeen klubikeikalle. Näin kuitenkin oli tässä tapauksessa päässyt käymään, sillä Euroopassa Matisyahu on vasta nouseva tähti ja Suomessakin hänen tuore Youth-albuminsa tuli kauppoihin vasta konsertin jälkeisenä keskiviikkona. Muutaman kuukauden kuluttua puhuttaisiin todennäköisesti aivan eri kokoluokan areenoista.

Mutta entäpä itse keikka? Lämmittelijäksi oli jostain syystä kiinnitetty Paleface, jonka tähti on ollut selkeässä laskussa aina sitten kakkosalbumin. Nykyään pikemminkin radiojukan työstään tunnetulle miehelle oli siunaantunut hyvin epäkiitollinen tehtävä: hänen settinsä aikana talo ammottaa vielä tyhjyyttään, eikä hän saa kovasta yrityksestään huolimatta aikaan oikein minkäänlaista reaktiota.

Tässä on Palefacen ongelma: ensialbumin aikoihin hän oli Suomen englanninkielisen räppiaallon harjalla – lehdistössä kohistiin maailmanvalloituksesta ja ties mistä. Radioystävällisempi toinen levy ei kuitenkaan lähtenyt odotetulla tavalla liitoon ja päivät Vihaisena Nuorena Miehenä alkavat olla takanapäin. Räbäyttää Miettinen toki osaa, ja uusi old skooliin kallellaan oleva materiaali kuulostaa keikalla hyvältä.

Itse pääesiintyjän saapuessa sali ja parvi ovat pakkautuneet täpösen täyteen ja ilmassa on odotusta. (Vai onko se sittenkin huokosten läpi ilmaan suodattunutta olutta?). Matisyahu saapuu lavalle illan mittaan tutuksi käyvä lievästi ujo hymy huulillaan, rentoutta huokuen. Keikka alkaa pitkällä ja pehmeästi keinuvalla kappaleella, joka sulautuu jamiksi, jossa Matisyahu improvisoi silmät kiinni hymninomaisia melodioita lavan edessä. (Tätä tullaan kuulemaan toistuvasti setin aikana.) Avaus on jotain erilaista ja se selvästi vakuuttaa yleisön, joka toivottaa artistin lämpimästi tervetulleeksi pohjolaan.

Tästä siirrytään eteenpäin vauhdikkaamman reggaepoljennon merkeissä ja varsin pian käy selväksi, että mistään kikkailusta ei Matisyahun musiikissa ole kyse. Hänen bändinsä Roots Tonic on maailman klubeilla karaistunut ja mies itse taitava ja karismaattinen vokalisti, joka silminnähden nauttii musiikistaan. Ja eihän se tietysti haittaa, että levyt myyvät kuin pyykkipojat S/M-messuilla.

Ehkä odottamattomin todiste Matisyahun kyvyistä kuullaan täydellisen hämmästyttävän, likimain kymmenminuuttisen beatboxing-session aikana, jonka läpi hän seisoo yksin lavalla ja taikoo suustaan (kaikuefektin suosiollisella avustuksella) mitä päräyttävimpiä biittejä ja soundeja. Yleisö on aivan haltioissaan – ja syystäkin. Tämän lisäksi Matisyahu pippuroi kappaleita taajaan scattailevalla vokaalileikittelyllä, ja bändikin pääsee jammailemaan kyllikseen itse kappaleiden aikana. Mikä todistaa edellisenä albuminaan livelevyn julkaisseen Matisyahun keikkaosaamisesta on se, että näinäkin hetkinä yleisön mielenkiinto (enimmäkseen) säilyy.

Kaiken kaikkiaan Matisyahu tarjoaa yleisölle viihdykettä koko rahan edestä hiihdellen ja tanssahdellen omalaatuiseen tyyliinsä ympäri lavaa. Hän selvästi nauttii juuri löytämästään suosiosta; esimerkiksi ennen ”isoja” kappaleita hän katsahtaa yleisöön ja väläyttää tyytyväisen hymyn, joka kertoo hänen tietävän pian seuraavan yleisöreaktion jo etukäteen. Hän ei kuitenkaan vaikuta siltä, että suosio on kihahtanut (siihen isoon lieri-) hattuun, vaan lähinnä innostuneelta asioiden saamista käänteistä.

Suurimmat hitit King Without a Crown ja Youth esitetään peräkkäin setin loppupuolella. Levyllä ajoittain turhankin siistiltä kuulostava pop-rockahtava reggae kuulostaa livenä juuri sopivasti rosoisemmalta ja hikisemmältä. Matisyahun poikkeuksellinen ulkonäkö, läsnäolo ja musiikki, jossa on oikea ripaus toismaailmallisuutta, luovat yhdessä lumovoimaisen livekokemuksen.

Santtu Reinikainen