| Suomen Euroviisukarsinnat 15.2.2008 |
Ari-Pekka Kankaanpää käy tänä vuonna läpi Suomen Euroviisukarsintojen biisejä. Nyt on vuorossa toinen karsinta, joka käydään Tampereella 15. helmikuuta.
Toisessa erässä on tarjolla mukavasti kolme suomenkielellä edustettua kappaletta ja yksi lontoonmurteinen. Esiintyjäkatras on melkoisen värikäs, koska mukana on laulavaa ex-mallia, reality-tähteä, laulaja-lauluntekijää ja viihdemuusiikkoa. Analyysi alkakoot!
Ninja - Battlefield Of Love
Taitelijanimi Susan Nova on loihtinut Ninjan Battlefield Of Loveen repäisevän kasarivaikutteisen taustan. Keimailu onnistuu ex-mallilta luontevasti, eikä kappaleessakaan ole moittimista. Ainoa kysymysmerkki on Ninjan itsensä vokaalit, jotka kuulostavat levytettynä mainiolta, mutta pienet ennakkoluulot kasvavat live-esityksen suhteen.
Kristian Meurman - Jos en sua saa
Karvanaama hurmaa keski-ikäiset naiset hunajaisella, mutta yhtä aikaa karhean miehekkäällä äänellään. Varma esiintyjä, onnistuu vauhdikkaammissa ja hitaimmissa kappaleissa vähintään kohtalaisesti. Jos en sua saa on miehen itsensä tekemä, josta heruu kiitosta. Rauhallinen viisu on Meurmanin oloinen, mutta Euroopan valloitus jää tällä valitettavasti haaveeksi.
Jippu - Kanna minut
Jippu osaa käyttää ääntään ja on antanut itsestään positiivisen kuvan. Teleksin Markus Koskisen väsätty tyylikäs Kanna minut on Jipulle ominaista hillittyä poppia. Balladilla en usko Suomen menestyvän, joten valitettavasti tällekään en usko kotimaan ulkopuolella railakasta suosiota.
Mikael Konttinen - Milloin
Milloin kyselee Mikael Konttinen. Hyvällä tuurilla nopeammin kuin uskotkaan, haluaisin vastata. Kerkko Koskinen taitaa mahtipontiset potentiaaliset viisuvoittajarallit. Milloin on loistava kappale, mutta sen esittäjä on persoonaton ja tylsän äänen omaava. Jonkun muun esittämänä tällä olisi voinut olla mahdollisuuksia jopa Suomen edustajaksi.
Ranking: 1. Milloin 2. Battlefield Of Love 3. Kanna minut 4. Jos en sua saa
Ari-Pekka Kankaanpää