| Antti Niemelä: Miksi Findancen uutiset muuttuivat "viihderoskaksi"? |
Moni on kuluneena vuonna hipaissut silmiään, kun uutisissa on puhuttu tähtien bikinikuvista ja kehoitettu katsomaan niitä. Mitä siis tapahtui Findance.comin asiapitoiselle musiikkiuutisoinnille ja miksi? Kaikelle on syynsä.
Vaikka joskus hipaisemmekin elokuvamaailmaa, niin Findance.com on edelleen luettavissa
musiikkimediaksi ja sellaisena sivusto on erillisissä kävijöissä mitattuna tällä hetkellä Suomen
suurin nettimedia. Sivustolla on enemmän kävijöitä kuin Rumban painosmäärä, mutta silti mainostulot ovat pieniä rippeitä mainittuun musiikkilehteen verrattuna.
Mainostulot ovat niin pieniä, että kävijämäärät on pidettävä
mahdollisimman suurina, jotta sivusto tulee edes jossain määrin toimeen.
Findance.comin tapauksessahan mainostulot ovat ainoa rahalähde.
Maailma on todellakin muuttunut siitä, kun Mikrobitti laittoi kanteen naisen ja keräsi kaikkien aikojen kehnoimman irtonumeromyyntinsä. Siinä missä paperilehtien irtonumeromyynnissä houkutellaan kannella, niin nettiuutisten pariin houkutellaan kiinnostusta herättävillä otsikoilla. Otsikot kehoittavat lukemaan uutisia, mikä lisää sivulatausten ja mainosnäyttöjen määrää. Kaiken lisäksi sivusto saa tukun ylimääräisiä kävijöitä netin uutislinkkipalveluista. Vaikka uutisissa mentäisiinkin joskus hieman yli, niin se ei vaikuta kuitenkaan sivuston muuhun sisältöön, joka voidaan pitää täysin asiallisena.
En tiedä, mikä sivusto alunperin keksi esimerkiksi "katso kuvat!" ja "katso video!" -houkuttimien käytön uutisten yhteydessä, mutta heräsin vuoden 2007 nettitodellisuuteen
viimeistään, kun (edelleen) suuresti arvostamani Pelaajalehti kirjoitti erittäin luetun uutisensa "Malli maalattiin pelkissä stringeissä pelimessuilla - katso kuvat!". Otsikko kuvaa erinomaisesti nykyistä nettiuutisoinnin tilaa. Malli on maalattu pelimessuilla, joten pelilehti voi uutisoida
täysin uutisarvottomasta tapauksesta. Kaiken lisäksi mainitaan miehiä houkutteleva
sana eli stringit ja lisäksi ilmoitetaan, että uutisen yhteydessä on nähtävissä kuvia, eli
heillä on tarjota jotain kättä pidempää.
Tämä on täysin yleinen toimintatapa. Päällisin puolin erittäin asiallinen Digitoday uutisoi lähestulkoon mistä tahansa, jos siihen vain liittyy joku tekninen vimpain ja varsinkin pornoaiheet otetaan sivustolla mieluusti käsittelyyn. Pokerisivustot ovat heti kärkkäänä uutisoimassa, jos vaikkapa murhaaja on ennen tekoaan käynyt pokeripöydässä. Uutisoipa
eräs urheilusivusto pelaajan tehneen maalin peniksellään - luonnollisesti "katso video" -kehoituksen siivittämänä. Jopa Yle on alkanut käyttää "katso video" -houkutinta nettiuutisissaan...
Jossain vaiheessa viime vuotta ymmärsin, ettei Findance.comin ole tarkoituksenakaan olla Yleisradion kaltainen kuivan asiallinen kulttuurijulkaisu, vaan sen tuleekin hoidella viihdekenttää kokonaisuudessaan. Suuret tähdet luovuttavat tavallaan julkisella työllään viihdemaailmaan osan yksityisyydestään, mutta vastineeksi he ovat myös tavallisesti poikkeuksellisen rikkaita.
Koska nettiuutiset ovat ilmaisia, niin helposti niitä tulee myös luettua, vaikkei sitä tunnustaisikaan. Suurin osa niiden lukijoista ei todellakaan ole Seiskan tilaajia. Tylsimmät tyypit tietysti heittävät joka uutisen perään, että oliko tämäkin uutisoinnin arvoista ja valittavat uutisoinnin kehnosta tilasta, mutta hekin lukevat uutisen.
Olen jutellut viihdeuutisista monen muusikon kanssa ja on ollut mielenkiintoista, että underground-musiikin kenttään luettavat muusikot ovat olleet kovastikin viihteellisen uutisoinnin puolesta. Tuntemattomampienkin pop-yhtyeiden parissa ollaan tyytyväisiä, että heidän toistaiseksi vähän huomiota herättävä yhtye pääsee aika ajoin samoihin uutisiin Britney Spearsin ja muiden tähtien isojen juttujen oheen.
Raaka totuus on se, että kun uutisoidaan bikinikuvista, niin niitä luetaan yli 15 kertaa enemmän kuin sitä, että joku tietty yhtye julkaisee levyn sinä ja sinä päivänä. Seksi, kohut ja erikoisuudet kiinnostavat. Kuten joku alan ulkopuolinen ihminen kommentoi "ei ketään kiinnosta levyjen julkaisupäivämäärät".
Itse toivoisin kuitenkin sitä, että lukijat huomaisivat, että kaiken viihdeosaston lisäksi mukana on yhtä paljon asiallistakin uutisointia kuin "vanhoina hyvinä vuosina". Mikäli kysyntää on, niin luultavasti toteutamme viihteellisten uutisoinnin filtteröinnin, vaikka todella - siis todella harva tulee sitä käyttämään. Valitusten määrä pysynee vakiona ja onhan se toisaalta oikeutettua, roskauutisiahan nuo suurelta osin ovat... :)
Antti Niemelä (08.01.2008)