| Euroviisut 2007 - finaali |



Euroviisujen semifinaalit näyttivät, että mukaan mahtuu edelleen niin upeita esityksiä, kehnoa live-laulua kuin todellisia pohjanoteerauksiakin. Upeana esityksenä nostaisin esille Georgian Sophon, jota pidän koko kisojen mustana hevosena. Georgiaa ei nimittäin ole luettu ennakkosuosikkien joukkoon.

Bulgarian Elitsa Todorova yllätti negatiivisesti surkeasti sujuneella laulullaan ja Israelin Teapacks oli juuri niin pohjanoteeraus kuin ajattelin sen olevankin: Israel karsiutui. Saman kohtalon koki jostain syystä ennakkosuosikiksi nostettu Sveitsin DJ BoBo, jonka osalta monet eivät edes huomanneet, että biisi oli aivan toista osastoa kuin miehen hitit 90-luvulla.

Olen oppinut tuntemaan suomalaiset erittäin heikosta itsetunnosta ja siitä, että kaikesta on valitettava, oli valitukselle aihetta tai ei. Nyt YLE oli tehnyt niin upeaa työtä järjestelyjen kanssa, että pahimmatkin nirppanokat ovat suoltaneet kehuja.

Olin varma, että Mikko Leppilampi ja Jaana Pelkonen ovat oikeat valinnat juontajiksi, mutta he jopa ylittivät odotukset. Vuosien varrella juontajissa on nimittäin nähty kaikenlaista tekopirteyden huipentumaa. Suomalaisjuontajat olivat aidompia, mutta silti täysin ammattimaisia.

Kävin finaalin kaikki esitykset vielä pikaisesti läpi ja omat suosikkini seilaavat edelleen välillä Georgia - Bulgaria - Ukraina. Meneekö voitto tänä vuonna Itä-Eurooppaan? Se tuntuu todennäköiseltä ihan jo yleisiä ennakkosuosikkeja tarkastellessa.


01 Bosnia-Herzegovina - Maria: Rijeka bez imena **
20-vuotias Marija Šestic alias Maria jatkaa viimeksi menestyneen Bosnia-Herzegovinan linjaa, jossa ei ainakaan häpeillä omia juuriaan. Se on tällä kertaa myös ongelma, jos Maria halajaa voittotaisteluun.

D´NASH

02 Espanja - D´NASH: I Love You Mi Vida ***
Vauhdikasta poikabändipoppia, jonka jaksaa kuunnella kerran, mutta sitä ei jää kaipaamaan.

Koldun

03 Valko-Venäjä - Koldun: Work Your Magic ***
Paikallisen kykykisan voittanut Koldun on kuin hurmaava, mutta hieman koominen pehmorokkiversio Ruotsin Darinista. Koldunista on kehkeytynyt yksi ennakkosuosikeista, mutta itseäni hän ei vakuuta keskivertoa suoritusta enempää.

Dervish

04 Irlanti - Dervish: They Can´t Stop The Spring **
Dervish kunnioittaa irlantilaista musiikki-ilmastoa, mutta tätä on vain tehty aiemmin niin paljon paremmin.

Hanna Pakarinen

05 Suomi - Hanna Pakarinen: Leave Me Alone ***
Mitä pidemmälle kisat ovat edenneet, sitä vähemmin Hanna Pakarisen menestysmahdollisuuksiin jaksaa uskoa. Toivo on kuitenkin suuri, jos simppeli kertosäe veisi meidät sinne kymmenen joukkoon, mikä on riittävä tavoite tällä kertaa.

06 Makedonia - Karolina: Mojot svet ***
Kotimainen nörttifoorumi kuolasi Makedonian Karolinan säärien perään. Kinttuja en arvioi, mutta biisi voisi olla vahvempikin. Musiikkitausta on joka tapauksessa komea.

07 Slovenia - Alenka Gotar: Cvet z juga ***
Slovenia kokeilee rahkeitaan erikoisella yhdistelmällä peruspoppia, oopperalaulua ja konebiittiä. Ei loistava, mutta Alenka Gotarilla on kuitenkin vankka paikka finaalissa.

08 Unkari - Magdi Rúzsa: Unsubstantial Blues ***
Magdi Rúzsa erottui semifinaaleissa edukseen hyvällä lauluäänellään myös livenä. Itse biisi ei kuitenkaan ole mikään sensaatiomainen. Neitonen saa kuitenkin osakseen ylistystä musiikkityylinsä takia: perusjunttikin uskaltaa kehua, kun haistaa kyseessä olevan enemmän yleisesti kunnioitusta herättävä musiikillinen suuntaus.

09 Liettua - The 4FUN: Love Or Leave **
The 4Fun ei ole nainen + kitara -esityksellään yhtä kömpelö kuin Suomen Jasmine aikoinaan, mutta sijoitus lienee vertailtavissa Jasminen noteeraukseen.

10 Kreikka - Sarbel: Yassou Maria ***
Mikäli miehen koominen liikehdintä ei haittaa naisia, niin tämä Kreikan Ricky Martin on potentiaalinen menestyjä.

Sopho Khalvashi

11 Georgia - Sopho: Visionary Dream *****
Sopho Khalvashi on laulaja, jota pitäisi mieluusti kisojen mustana hevosena. Sädehtivä laulaja saa avukseen folk-elementtejä ja tiukkaa koneosastoa. Georgia on ensimmäistä kertaa Euroviisuissa, mutta menestystä saattaa herua heti.

The Ark

12 Ruotsi - The Ark: The Worrying Kind **
The Ark on nostettu Ruotsissa jossain yhteyksissä suurinpiirtein varmaksi voittajaksi, mutta millä eväillä? The Ark on vuosien varrella julkaissut paljon parempaa materiaalia ja vaikka biisi erottuukin joukosta, niin on vaikea uskoa tämän nousevan viiden joukkoon.

Les Fatals Picards

13 Ranska - Les Fatals Picards: L’amour à la française ****
Ranskaa ei ole juuri hehkutettu ennen kisoja, mutta sitä tiukemmin Les Fatals Picards saattaa hypähtää katsojien silmille hulvattomalla biisillään, jossa yhdistellään ranskaa ja englantia.

14 Latvia - Bonaparti.lv: Questa Notte **
Köyhän miehen Il Divo tai luxus-versio Virtuososta. Uljaasti laulavan miesryhmän kohderyhmä on tiedossa. Katsotaan, miten miehet saavat äänestäjänsä (naiset) liikkeelle.

15 Venäjä - Serebro: Song # 1 ****
Elena Temnikova, Olya Serebkina ja Marina Lizorkina jatkavat Venäjän vuodesta toiseen jatkuvaa tasokasta pop-linjaa. Serebrolla on mahdollisuudet voittoon asti.

Roger Cicero

16 Saksa - Roger Cicero: Frauen regier’n die Welt **
Der König des Swing saapuu lavalle, poistuu lavalta ja matkaa takaisin Saksaan jatkaen uraansa kotimaassaan.

Marija Šerifovic

17 Serbia - Marija Šerifovic: Molitva ***
Marija Šerifovic laulaa hyvin ja biisikin on tavallaan ok, mutta mistä johtuu, että yhtäkkiä tätä perusballadia kehutaan joka paikassa. Onko Marijalle etua kisoissa erottuvasta ulkonäöstään ja miksei esimerkiksi Geir Rönning saanut pari vuotta sitten samanlaista ylistystä osakseen lähes tasavertaisella balladillaan?

Verka Serduchka

18 Ukraina - Verka Serduchka: Dancing Lasha Tumbai *****
Melkein voisin luvata, että syön hatullisen hiutaleita, mikäli Verka Serduchka ei ole kolmen parhaan joukossa. Aivan hulvaton esitys, jossa yhdistyvät neljä kieltä, tehokas Benassi-basso ja roima annos huumoria. Dancing Lasha Tumbai on ehdottomasti kisojen helpoiten päähän jäävä renkutus.

19 Iso-Britannia - Scooch: Flying The Flag (For You) *
YouTubessa esillä oleva Scoochin live on suoraan sanottuna nolo esitys, jossa ei toimi mikään. Euroviisupoppia pahimmillaan, mutta silti Pandora oli huolissaan, että tämä on plagioitu juuri häneltä. Olisiko kannattanut olla vain hiljaa?
Todomondo

20 Romania - Todomondo: Liubi, liubi, I love you **
Suomen Nina Åström yritti kosiskella aikoinaan biisillään Euroopan isoja maita. Todomondo yrittää käytännössä samaa, vaikkakin eri keinoin ja lopputulos on toivottavasti yhtä kehno.

Elitsa Todorova

21 Bulgaria - Elitsa Todorova: Water *****
On hassua, ettei ole noussut oikeastaan minkäänlaista kohua siitä, että Elitsa Todorova varastaa biisinsä idean täysin englantilaiselta Juno Reactorilta (erityisesti biisi Navras). Vaikka kopiointi on äärimmäisen selkeää, niin biisi on yksi kaikkien aikojen parhaista euroviisuista, kunhan lauluhommat onnistuisivat huomattavasti paremmin kuin semifinaalissa.

22 Turkki - Kenan Dogulu: Shake It Up Shekerim ****
Turkki osti hieman mainosaikaa itselleen SubTV:ltä, joka pyöritteli Kenan Dogulun videota auliisti kanavallaan. Mikäpä siinä, biisissä on kummasti vetovoimaa ja soundeihinkin on ujutettu tehoa.

23 Armenia - Hayko: Anytime You Need ***
Armeniassa naisten sydämiä useaan kertaan vienyt Hayko tekee perusvarmaa työtä, mutta vetoaako englanti ja armenia yhdistelmänä yleisöön.

Natalia Barbu

24 Moldova - Natalia Barbu: Fight ****
Kotikatsomoissa kiisteltiin torstaina, että Oliko sillä Natalia Barbulla housut vai ei. Asuvalinta oli kieltämättä erikoinen, mutta biisi on varsin toimivaa poppia rivakoin sähkökitaroin.



Finaali nähdään TV2:ssa lauantaina 12. toukokuuta klo 22.00.



Antti Niemelä


Artistihaku

Kolahtaako?


Jole: The Secret Of Monkey Island

KYLLÄ    EI

Kuuntele biisiä täällä.

Uutiset

Haastattelut

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Päivän luetuin arvostelu

Foorumi

Lukijan sana

Uutuus Arminin setissä: Sakari Kuosmanen - Pieni sydän

lähetä oma viestisi

Power Play by kartsu

Megadeth - A tout le monde
Ozzy Osbourne - Dreamer
Foo Fighters - The Pretender
As I Lay Dying - Forever
Sum41 - Fat lip
MotorHead - Ace of spades
Incubus - Stellar
Pantera - Cowboys from hell
Black Sabbath - Iron man

rss-syöte

Add to Google

Add to Netvibes

|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com